Kirja-arvio: Kun juot, juo vähemmän ja parempaa

Vanhaa biisiä hieman muutellen: Jos kaikki Suomen järvet kahviksi muuttuisi, niin eikös meidän poikain elellä kelpaisi?

Hieman liioitellen, mutta ei liikaa, suomalainen poika ja tyttö ja muunsukupuolinen juovat kahvia mieluummin paljon kuin hyvin. Hyvin ei liity niinkään etikettiin, vaan kahvin laatuun.

Ei täällä juotava sumppi keskimäärin huonoa ellei peräti pahaa ole (ellei se ole seisonut iäisyyden levyllä tai laitoskannussa), mutta voisi se olla laadukkaampaa, siis maukkaampaa. Silloin vähempi kuin viisi jättimukia päivässä riittäisi. Myös ympäristö ja sosiaalisestikin kestävään tuotantoon satsaavat kahvinviljelivät kiittävät.

Tämä on kahvialalla pitkään työskennelleen Lari Salomaan ja tietokirjailija Petri Leppäsen kirjan viesti tiivistettynä. Opus on rakkauslaulu ja harras toive kahvin kulutuksen ja kahvinautinnon muutoksille.

Tila Mococassa malli tulevaisuudelle

Kirjoittajat laittavat itsensä likoon. Kerronta on tarinallista, sen keskiössä on heidän vierailunsa Crocen perheen kahvitilalla Mococassa kaakkoisessa Brasiliassa keväällä 2017. Perhetilan muuttuminen ekologisesti ja sosiaalisesti kestäväksi tilaksi on klassinen, alkuun rankka mutta sittemmin ilmeisen onnistunut, kasvu- ja muutostarina.

Kirjan sävy on poikamaisen ja vilpittömän innostunut kaikin puolin hyvän ja hyvin tuotetun juoman puolesta. Sävyä voisi pitää naivina, paitsi että heidän sanomansa katsoo pitkälle tulevaisuuteen.

Ilmasto lämpenee, kahvin viljelyn olosuhteet monin paikoin heikkenevät, samaan aikaan kun kahvin kulutus maailmalla, erityisesti Aasiassa, kasvaa. Kahvikaupassa liikkuu valtavat rahasummat, se on toiseksi vaihdetuin raaka-aine öljyn jälkeen (pahan kahvin kutsuminen petrooliksi ei kuitenkaan johdu tästä).

Kahvista saa elantonsa noin 125 miljoonaa ihmistä. Neljä viidesosaa globaalista kahvintuotannosta tulee 25 miljoonalta pienviljelijältä. Vuorenrinteille suuria tiloja ei edes voi perustaa. Tiloilla työskentely aukana romantiikasta. Niinpä nuoret ottavat mieluummin suunnan lähimpään kaupunkiin, kuin jäävät perintötilalle maataloustyöhön.

Tuottajamaissa juodaan huonoa kahvia

Kirjan mukaan moni kahvinviljelijä on myös tietämätön, että maaperää ankarasti kuluttavalle bulkkituotannolle olisi mitään vaihtoehtoja.

Ei ole myöskään ihme, että kahvintuottajamaissa juodaan huonoa kahvia, kun vientiin kelpaamaton pahnanpohjimmainen jää kotikäyttöön. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, moskalaatuisia kahveja juovat viljelijät eivät aina osaa itsekään tunnistaa hyvää kahvia, ja asettaa pavuilleen parempia hintavaatimuksia.

Muutosta tosin pikku hiljaa tapahtuu. Kirjan mukaan esimerkiksi brasilialaisen kahvin maine on parantumassa. (Ja esimerkiksi Kolumbiassa perinteinen Juan Valdez -symboli on brändätty uudelleen myös kotimaassaan laatukahvin merkiksi.)

Voi makustella kuin viinejä

Kirja toivoo, että me lukemattomat kahvinystävät alamme maistella kuppimme sisältöä nykyistä herkemmällä ajatuksella ja makuhermoilla. Kyse ei ole hifistelystä, vaikka kahvin eri aromeja voi eritellä kuin viinejä, vaan elinympäristöstämme ja simppelisti mausta. (Miettiväthän ihmiset tarkkaan niin musiikkimieltymyksiään, kuin vertailevat keskenään vaikka elektroniikkaa ja autoja.)

Tuleeko muutos Yhdysvalloista, missä kirjan mukaan kahvimarkkinoista erikoiskahvit ovat hörpänneet jo lähes puolet. Se on iso kulaus.

Kerronnan ja kokemusten lomassa kirja pohtii niin kahvin sertifioinnin ongelmia, luomukahvin hinnanmuodostusta, tehoviljelyn haittoja, kestävän kahvinviljelyn tapoja ja sen normaaleja säästä riippuvia haasteita, kuin kahvimarjojen käsittelytapoja.

Crocen perheen Fazenda Ambiental Fortazela -tilalla yksi entinen luokkahuone on otettu muuhun käyttöön. Kirja käy avartavasta perusasioiden oppitunnista lukijalle.

Loppuuko kahvi?

Kirjan vahvuus on kertoa tarinaa vahvasti yhden perheen näkökulmasta. Toisaalta jäin miettimään, peittääkö se kahvintuotannon yhä vallitsevaa suurta bulkkitodellisuutta liikaa.

Herättäjänä kirja toimii kofeiinin lailla, jos ei jo ole tiedostava kolmannen aallon kahvin ystävä.

Kahvi voi joskus loppua, tai muuttua erittäin kalliiksi juomaksi. Suomalaisen jos jonkun tajuntaan tämän pitäisi vaikuttaa. Silloin ei tarvitsisi bongailla Presidentinlinnassa vierailevien valtiojohtajien ilmeitä torikahveilla.

Kirjan luettuani jätin maidon pois kahvistani makujen ja aromien aistimiseksi (ellei kyse ole laitossumpista). Luen myös pakettien kyljet entistä tarkemmin.