Yhdysvaltalaismies pudotti painoaan pelastaakseen harvinaisesta Alagillen oireyhtymästä kärsivän lapsensa hengen, kertoo Good Morning America.
New Yorkissa elävillä Sean ja Josie Kelleyllä on yhteensä seitsemän lasta. Jälkeläisistä vanhin on 19-vuotias, ja katraan nuorimmat kaksoset ovat vasta 1-vuotiaita. Lapsista kolme sairastaa Alagillen oireyhtymää.
Harvinaiseen sairauteen liittyy muun muassa maksan ja sydämen häiriöitä, joiden vakavuus on yksilöllistä. Aina oireyhtymää ei edes havaita, mutta joskus vauriot vaativat elinsiirtoa.
Kelleyjen kolmesta Alagillen oireyhtymää sairastavasta lapsesta yksi joutui kolmen kuukauden iässä sydänleikkaukseen, yksi kärsii vain ihon kutinasta ja yksi tarvitsi maksasiirron vain vuoden ikäisenä.
– Näinkin nuorella iällä, vain vähän yli vuoden ikäisenä, hän ei selviäisi kuukauttakaan ilman maksasiirrettä, pientä Sawyer-poikaa hoitanut lääkäri George Mazariegos kertoo Good Morning Americalle.
Tärkeä syy auttoi jaksamaan läpi tiukan laihdutusprosessin
Maksansiirron odotusaika voi venähtää pitkäksi, jos sopivaa luovuttajaa ei löydy. Pahimmillaan potilas voi menehtyä siirtoa odotellessaan. Sawyerin tapauksessa lääkärit ehdottivat vaihtoehdoksi maksalohkon siirtoa elävältä luovuttajalta.
Sean-isä tajusi, että hän voisi luovuttaa lapselleen osan maksastaan. Asiassa oli kuitenkin yksi mutta. Jotta isä voitaisiin varmistaa sopivaksi luovuttajaksi ja siirto suorittaa, hänen pitäisi laihduttaa lähes 20 kiloa.
Lapsensa hengen pelastaakseen Sean oli valmis urakkaan. Mies aloitti laihduttamisen elokuussa 2019 vaimonsa tukemana. Sean laski päivittäin syömänsä kilokalorit ja liikkui niin paljon kuin mahdollista. Töissä hän käytti lounastaukonsa ylimääräisen kävelyn tekemiseen.
