Väitös: Miesten virtsaamisoireet yhteydessä kohonneeseen kuolemanriskiin – "Saattavat olla merkki piilevistä sairauksista"
Väitöstutkimuksessa selvitettiin miesten virtsaamisoireiden ja kuolleisuuden yhteyttä, Tampereen yliopisto kertoo tiedotteessa.
Väitöstutkimuksen mukaan kuolemanriski on suurentunut virtsaoireista kärsivillä miehillä.
Lääketieteen lisensiaatti Jonne Åkerla selvitti väitöstutkimuksessaan, miten virtsaamispakosta koettu haitta muuttuu pitkän seurannan aikana keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla miehillä.
– Tutkimus osoitti, että lievä virtsaamispakko on yleinen, mutta hyvin siedetty vaiva. Sen sijaan vähintään kohtalainen virtsaamispakko on verraten harvinaista, mutta esiintyessään se aiheuttaa merkittävää haittaa, eikä oireisiin tottuminen ole yleistä, Åkerla kertoo Tampereen yliopiston tiedotteessa.
Åkerla tarkasteli myös virtsaamisoireiden ja kuolleisuuden yhteyttä, kun aiemmat tutkimukset ovat pitkälti keskittyneet tarkastelemaan yöllisten vessakäyntien ja kuolleisuuden yhteyttä.
Virtsaoireet nostavat kuolemanriskiä
Virtsaamisoireet ovat yhteydessä useisiin kuolemanriskiä nostaviin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, metaboliseen oireyhtymään ja diabetekseen.
Åkerlan tutkimuksen mukaan yövirtsaamisen eli nokturian lisäksi myös päivisin tapahtuva tiheä virtsalla käynti nosti lievänäkin kuolemanriskiä – myös silloin, kun tiedossa olevat sairaudet huomioitiin. Vähintään kohtalaisista tyhjennys- tai varastointioireista kärsivillä miehillä kuolemanriski oli niin ikään kohonnut.
Vaikka vaikeammat oireet aiheuttavat suurempaa haittaa, haitan aste ei tutkimuksen mukaan ole yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen.
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa urologian erikoislääkärinä työskentelevä Åkerla selvitti tutkimuksessaan koneoppimismallin avulla, toimivatko virtsaamisoireet käyttökelpoisena kuoleman ennustetekijänä.
Mallin kyky ennustaa viiden vuoden sisällä tapahtuva kuolema oli kohtalainen, mutta itse virtaamisoireet eivät lisänneet merkitsevästi mallin tarkkuutta.
– Virtsaamisoireiden rooli ennenaikaisen kuoleman ennustetekijänä vaikuttaa vähäiseltä, jos potilaan esitiedot on kattavasti selvitetty. Potilastyössä tehtävät oirekartoitukset ovatkin kriittisessä roolissa, kun havainnoidaan kliinisesti merkittäviä pitkäaikaisia virtsaamisoireita. Virtsaamisoireet saattavat olla merkki piilevistä sairauksista, minkä vuoksi virtsaoireisten miesten yleisen terveydentilan tarkastelu on perusteltua, Åkerla sanoo.
Mistä yöllinen virtsaamisen tarve johtuu?
Virtsaamisoireet ovat yleisiä, ja niiden esiintyvyys lisääntyy iän myötä. Tärkein syy hoitoon hakeutumiselle on oireesta koettu haitta.
Moni herää nimenomaan öisin pissalle. Yöllisiä virtsakäyntejä voivat Terveyskylän mukaan aiheuttaa esimerkiksi runsas nesteen nauttiminen illalla, masennus, eturauhasen liikakasvu tai erilaiset sairaudet, kuten diabetes ja sepelvaltimotauti. Yöllinen virtsaaminen voi olla myös yliaktiivisen virtsarakon oire.
Öinen pissahätä voi kieliä myös unipaneasta, kertoo Käypähoito.fi.
Katso myös: Esimerkiksi eturauhassyöpä aiheuttaa muutoksia virtsaamiseen
Lähde: Tampereen yliopisto
Uusimmat
-
11:15
Mediat: Israelin turvallisuuskabinetilta ei vielä päätöstä vastaiskusta Iraniin – MTV seuraa
-
11:11
Pöllöraati vauhdissa "vauvabonuksesta" – "En usko, että raha on mikään sateentekijä"
-
11:11
Perussuomalaisten Simula: "Aion välihuudella jatkossakin" – näin vastaa Halla-aho
-
11:07
Kaksikko meni Vantaalle selvittämään velkaa: Seurauksena raaka tilanne ja kuolema
-
11:06
Oppositio jätti välikysymyksen palkkatasa-arvosta – "Hallituksen pitää vetää palkkakuoppalaki pois"
-
11:03
Karri Kivi hämmästelee SM-liigan paluumuuttajaseuraa – "Näin nopeasti… erinomaista!"
-
10:58
Kasvihuone palaa Turussa: Paikalle hälytetty yli 30 pelastuslaitoksen yksikköä
-
10:45
Julkisuudesta kadonnut Aku Hirviniemi tekee paluun keikkalavoille
-
10:41
Ukraina: Ainakin neljä kuollut Venäjän ohjusiskussa Odessan alueelle
-
10:36
Kommentti: Palloliitto teki karmean virheratkaisun Markku Kanervan suhteen
-
10:23
Aki Palsanmäen sairastama keuhkosyöpä on usein pitkään oireeton – ja syövistä tappavin
-
10:17
Autokauppiasta epäillään useista petoksista: Erehdyttänyt ainakin kymmentä asiakasta
-
10:10
Uutta tietoa maajoukkuepelaajan äkillisestä kuolemasta – Wembleyllä tunteikkaita hetkiä
-
09:45
Voislav Tordenin sotarikostutkinta valmistui – "Kaikki kivet ja kannot on pyritty kääntämään"
-
09:36
Haluatko tehdä järkevän päätöksen? Tämä tutkitusti toimii
-
09:28
Markus Nurmi loistovireessä Ruotsissa – fanit karjuivat maaleja takovan suomalaisen nimeä
-
09:22
HPK purki pelaajasopimuksen
-
09:21
Maahan iskenyt erittäin voimakas aurinkomyrsky: Revontulia voi nyt näkyä uskomattomissa paikoissa
-
09:12
"Saisiko arabiaksi saman" -huuto tänään puhemiesneuvoston käsittelyssä
-
09:08
Heli Palsanmäki puolisonsa tilanteesta: "Aki selviää leikkauksesta"
-
Lataa lisää