Mainos

Vainoamisesta voi pian tulla rikos

Toisen jatkuva piinaaminen voi pian olla rikos. Oikeusministeriön työryhmä esittää, että vainoamiseksi voitaisiin lukea esimerkiksi jatkuva uhkailu, seuraaminen ja tarkkailu.

Vainoamisesta tuomittaisiin enintään kaksi vuotta vankeutta.

Rikokseksi kirjattaisiin myös viestintärauhan rikkominen. Siitä voitaisiin tuomita, jos joku lähettelee toiselle toistuvasti viestejä tai soittelee häirintätarkoituksessa. Häirinnän rikollisuus ei olisi enää sidottu siihen, mitä välinettä siinä käytetään ja otetaanko viestit vastaan kotirauhan piirissä.

Uudet rikokset olisivat asianomistajarikoksia. Vainoamisen voisi viedä eteenpäin myös syyttäjä, jos tärkeä yleinen etu sitä vaatii tai teossa on käytetty hengenvaarallista välinettä.

Kolmantena uudistuksena työryhmä muuttaisi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä ja kunnianloukkausta koskevia säädöksiä. Törkeässä kunnianloukkauksessa ei olisi enää ankaroittamisperuste, jos rikos tehdään joukkotiedotusvälineen kautta. Tavoitteena on saada oikeuskäytäntö vastaamaan paremmin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sananvapausmyönteistä linjaa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.