Vain päivän päässä kuolemasta – 38-vuotiaan naisen päänsärylle löytyi kammottava syy: ”Se tuntui epätodelliselta”

Nainen kävi säännöllisesti tarkistuttamassa ihonsa melanooman varalta. Ihomuutosten sijaan ensimmäinen ihosyövän oire oli kuitenkin paha päänsärky.

Yllä olevalla videolla kerrotaan, millaisista luomista ei tarvitse olla huolissaan.

Australialainen Renae Cleary, 38, kärsi pahasta päänsärystä, jonka hän kuvitteli olevan perhepiiristä tuttu migreeni. Renaen aivoista otetussa magneettikuvassa kuitenkin selvisi, että migreenin sijaan päätä särki aivoissa pesivän kaksisenttisen kasvaimen vuoksi.

Australialaisen 7News -kanavan haastattelussa Renae kertoo kauhunhetkistään, kun lääkärit kertoivat, että hän oli vain päivän päässä kuolemasta.

– Muistan tunteneeni oloni normaaliksi, sitten saaneeni päänsäryn ja sen jälkeen olevani sairaalassa, jossa kasvain leikattiin. Se tuntui epätodelliselta, Renae sanoi.

Iholla ei näkynyt muutoksia

Epätodelliselta tuntui myös se, että kyseessä oli melanoomakasvain. Renae oli käynyt tarkistuttamassa ihonsa ”Australian kansallistaudin”, ihosyöpä melanooman vuoksi.

Tavallisesti ihon muutoksina oireileva melanooma voi lähettää aivoetäpesäkkeitä.

Renaen tapauksessa lääkäreitä hämmensi, ettei melanooma ollut oireillut naisen iholla alkuunkaan.

– Se pelottaa minua. Sinua opetetaan pitämään silmällä luomien muutoksia, mutta joskus niin ei sitten tapahdukaan.

Joukkorahoitus mahdollisti hoidot

Renaen pitää kiinni elämästä lääkkeiden avulla, jotka ovat kutistaneet kahta muuta kehosta löytynyttä kasvainta.

Hoitoihinsa Renae on saanut varoja joukkorahoituksesta, kun Renaen ja hänen miehensä omaisuus oli käytetty loppuun.

– Rehellisesti sanoen, tälle ei ole sanoja. Se pelasti meidät, herkistynyt Renae sanoo haastattelussa.

Hän on päättänyt jatkaa elämäänsä, mitä ikinä tulevaisuus pitääkään sisällään. Muille Renaella on yksinkertainen neuvo: tunne kehosi.

Lähde: 7 News 

***


Lue myös:

    Uusimmat