Uutuuskirja kertoo raadollisesti, millaiseen ahdinkoon väärät tukipäätökset voivat johtaa: "Moni vanhempi joutuu todella vaikeiden valintojen eteen"

MTV Uutiset kertoi toukokuussa Kelan saamasta kritiikistä toimeentulotukipäätösten suhteen. Kantelujen määrä on ollut laskussa 2017 huippuvuoden jälkeen, jolloin perustoimeentulotuki siirtyi kunnilta Kelaan. Täydentävä ja ehkäisevä tuki haetaan yhä suoraan kunnista.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa kuitenkin arvioidaan, että kanteluja tulee tämän vuoden aikana vajaa 450, kun viime vuonna niitä tuli vajaa 400. 

Nykyinen järjestelmä ei ole kaikilta osin onnistunut, sanoi esittelijäneuvos Tapio Räty eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta. 

– Jos ensisijaisten etuisuuksien tasoa ei korjata, niin toimeentulotuen tarve tulee kyllä lisääntymään. Nyt varsinkin, kun korona-aika on aiheuttanut ihmisten työpaikkojen menetyksiä. Edessä voi olla inhimillinen hätä, arvioi Räty. 

Inhimillisestä hädästä ja toimeentulotukeen liittyvistä muutoksista kertoo myös tuore kirja Äiti, minulla on nälkä (Basam Books 2020), jonka on kirjoittanut vapaaehtoisena vähävaraisia jo vuosien ajan auttanut Heidi Jaari. 

Kirjassa Jaari kertoo omien kokemustensa ja kohtaamiensa perheiden kautta tarinaa siitä, millaista on elämä Suomessa silloin, kun on jäänyt työttömyyden, velkakierteen, väkivallan tai sairastumisen takia yhteiskunnan reunamille. 

Samasta asiasta kirjoitti Vasemmistoliiton Li Andersson MTV:n nettikolumnissaan viime perjantaina.

–  Vaikka asian ei sinänsä olisi pitänyt tulla minulle yllätyksenä, on silti ollut pienimuotoinen järkytys ja silmiä avaava havainto, miten kankea meidän sosiaaliturvajärjestelmämme on, hän kirjoittaa. 

Selkeitä puutteita päätöksenteossa

Jaarin mukaan vuoden 2017 päätös siirtää toimeentulotuki sosiaalitoimistosta Kansaneläkelaitokselle eli Kelalle vaikeutti monen vähävaraisen elämää. Merkittävin syy tähän oli se, että aiemmin apua hakeva pääsi tapaamaan etuuskäsittelijän kasvokkain ja samalla oli mahdollista saada apua myös sosiaalityöntekijältä. 

Asiakkaan hätään pystyttiin siis reagoimaan ja mikä tärkeintä, hän koki tulevansa kuulluksi. Nyt Kelan käsittelyssä päätöksiä joudutaan odottamaan ilman henkilökohtaista kontaktia, ja usein päätökset venyvät luvatusta seitsemästä päivästä.

Lue myös: Koronaviruspandemia heikentää erityisesti vähävaraisten perheiden lasten hyvinvointia – "Olisi kiva tehdä jotain muuta kuin istua tietokoneella"

Tämän nosti esille myös esittelijäneuvos Tapio Räty eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta.

– Alkuvuodesta oli viivästyskanteluita, edelleen on osin kanteluita huolimattomasta ja puutteellisesta käsittelystä, asumismenoihin liittyviä eli siitä, mikä on kohtuullinen asumisen vuokran taso, lisäksi lääkemenoissa on yhä ongelmia, hän sanoo.

– Ja nyt korona-aikana on tullut se, että ihmiset eivät pääse asioimaan Kelassa. Laissa on säädetty määräaika, että seitsemässä päivässä pitää päästä keskustelemaan Kelan virkailijan kanssa. Tämä ei ole välttämättä toteutunut. 

Räty huomauttaa, että asiakas saattaa saada Kelassa asiansa ratkaisijaksi joka kerta eri käsittelijän. Kanslian mukaan hakemusten käsittelyssä on ilmennyt selkeitä puutteita. 

– Kantelujen perusteella hakemusten käsittely on ollut puutteellista ja jos nyt en sano huonoa, niin huolimatonta. Eli siellä on selkeitä puutteita päätöksenteossa ja hakemusten käsittelyssä.

Monessa perheessä "taisteluväsymystä"

Kirjassaan Jaari kertoo monen vaikeassa tilanteessa olevan perheen kuormittuvan kasvottomasta byrokratiasta entisestään. Hän uskoo, että joidenkin vanhempien saama diagnoosi masennuksesta on ns. taisteluväsymystä, joka johtuu rahojen vähyydestä ja siitä, ettei hädässä olevaa kuunnella. 

Erityisen hankalassa paikassa ovat yksinhuoltajat, joilla on erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Näitä perheitä on paljon myös Jaarin perustaman ja ylläpitämän Apuna ry:n avunsaajissa. 

Lue myös: Korona lisäsi ihmisten itsetuhoisia ajatuksia, kriisipuhelujen määrä tuplaantui – myös moni lapsi tarvitsee kipeästi apua

Kirjassa on lukuisia esimerkkitarinoita siitä, millaisissa tilanteissa perheet Suomessa elävät. 

Esimerkiksi tukien takaisinperinnät saattavat ajaa monet ahdinkoon, josta ei tunnu olevan poispääsyä. Esimerkkinä tästä kirjassa kerrotaan perheestä, jonka tilanne on romahtamassa, kun Kela peri toimeentulotuen takaisin miehen sairauspäivärahasta. Perhe kertoo olevansa vapaaehtoisten auttajien ja ruoka-avustusten varassa. 

Monella perheellä voimavaroja kuluu siihen, että päätöksistä valitetaan ja siihen, että valitusten vastausajat ovat niin pitkiä. Lisäksi sairastumiset iskevät kovaa perheiden talouteen, varsinkin jos sairaus vaatii sairaalahoitoa tai pitkäaikaista lääkitystä. 

Epärehellisiäkin löytyy joukosta

Jaarin kirjassa avataan paljon myös sitä työtä, jota avustustoiminnan pyörittäminen vaatii joka päivä. Hän kertoo, kuinka paljon viestejä Facebook-ryhmän kautta tulee päivittäin, ja miten oman työn ja perheen ohella he ovat vastuussa monen perheen auttamisesta. 

Omat voimavarat ovat koetuksella, mutta samalla työstä saa valtavan paljon iloa ja sisältöä elämään. Apuna ry on rekisteröity yhdistys, mutta sen toiminnan ydinjoukko koostuu hyvin pienestä ihmisjoukosta.

Jaari ihmetteleekin, miten heille ohjataan ihmisiä esimerkiksi kaupunkien palveluista – kahden vapaaehtoisesti avustustoimintaa pyörittävän naisen harteille. 

Lue myös: Nälkäisinä nukkumaan menneet lapset herätettiin syömään – ruoka-apua pyörittävä Heidi näkee suomalaisten ahdingon: "Aika monta unetonta yötä takana"

Kirjassa muistutetaan myös sosiaalisessa mediassa toimivien ryhmien epätasaisuudesta. Kuka tahansa voi perustaa hyväntekeväisyysryhmän, joten apua tarvitsevien ja apua tarjoajien täytyy olla tarkkana taustatekijöiden motiiveista ja osaamisesta.

Myös avunhakijoiden joukossa on todistettavasti heitä, joille Apuna ry:n avustukset eivät kuulu.

Osan työstämme muodostaa kuitenkin väärinkäytösten seulominen. Yrityksiä on ollut lukemattomia, mutta olemme melko hyvin oppineet lukemaan niitä rivien välistä. Tekstistä jo helposti tunnistaa todellisen hädän. Viimeistään tositteet, juttelu ja kasvokkain kohtaaminen paljastavat epärehellisyyden, kirjassa kerrotaan. 

Lue myös: Espoolainen Merja näkee päivittäin köyhien perheiden arjen taistelua – ja tietää kokemuksesta, että joskus tarvitaan vain yksi ihminen, joka kuuntelee