Jääkiekkoseura Helsingin IFK oli konkurssikypsä vuonna 2008, paljastaa keskiviikkona ilmestynyt Markus Ånäsin kirja HIFK – Ikuisesti sinun.
Tammikuussa 2008 HIFK:n SM-liigaseuraa pyörittävän Oy HIFK-Hockey Ab:n toimitusjohtajaksi nimitetty Jukka Valtanen sai johdettavakseen seuran, joka teki saman vuoden keväänä päättyneellä tilikaudellaan 770 000 euroa tappiota.
– Käytännössä olimme konkurssissa. Oma pääoma oli mennyt nollille ja lainaa oli jo jonkun verran otettuna. Katsoimme, että emme selviydy syksyä pidemmälle ilman lisälainaa. Onneksi pankki ilmoitti, että kyllähän HIFK lisää lainaa aina saa, Valtanen kertoo uutuuskirjassa.
Syksyllä tilanne mutkistui uudelleen, kun Pohjois-Amerikasta 2007 liikkeelle lähtenyt talouskriisi johti syyskuussa 2008 suuren investointipankin Lehman Brothersin kaatumiseen. Rahahanat menivät kiinni myös Euroopassa, ja HIFK oli tukalan tilanteen edessä.
– Nopeasti pankista tuli ilmoitus, että he eivät myönnä sittenkään uutta lainaa. He kertoivat, että eivät tule myöskään uusimaan vanhoja lainoja, jotka olivat pätkissä, Valtanen muistelee kirjassa syksyä 2008.
Valtanen teki syksyllä 2008 laskelman, jonka mukaan HIFK:n rahavarat ehtyisivät puolessa vuodessa.
Uudet omistajat pelastivat
Osakeyhtiön koko osakekannan omisti aatteellinen yhdistys Ligaföreningen HIFK. Yhdistyksellä ei ollut mahdollisuuksia pumpata yhtiöön tarvittavia lisäpääomia, joten toimitusjohtaja Valtasen tehtäväksi tuli etsiä uusia omistajia. Ensimmäisessä vaiheessa halukkaiksi sijoittajiksi löytyivät Myllykosken paperitehtaan omistajasukuun kuulunut Gustaf Björnberg ja maahantuonti- ja tukkukauppayritys Anglo-Nordicin toimitusjohtaja Leo-Dan Bensky.
– He käytännössä pelastivat seuran seuraavalle kierrokselle sijoittamalla yhteensä noin miljoona euroa, toimitusjohtaja Valtanen muistelee uutuuskirjassa.
HIFK järjesti vielä toisen osakeannin, jolla kerättiin uutta pääomaa noin 2,4 miljoonaa euroa. Nykyään yhdistys omistaa Oy HIFK Ab:n osakekannasta 46 prosenttia. Muihin omistajiin kuuluvat Gustaf Björnbergin ja Leo-Dan Benskyn lisäksi muun muassa entiset HIFK-pelaajat Niklas Bäckström ja Olli Jokinen sekä HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Timo Everi.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
17:38
Zelenskyi: Ukrainalla ensimmäistä kertaa tarpeeksi tykistön ammuksia
-
17:30
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
17:15
Tom Cruisen ja Katie Holmesin 18-vuotias Suri-tytär vaihtoi nimensä
-
17:06
Kanadan junioritähdeltä erikoista käytöstä MM-kisoissa – latasi aiheesta jäätävän vastauksen MTV Urheilulle
-
17:05
Veikka-Juliuksen kymmenen "ällää" ja Maajussi-kaksikon lähentyneet välit – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
17:04
MM-kisoihin tulossa kova vahvistus Carolinasta – "Nousen koneeseen"
-
16:56
Tv-tuotantoyhtiö kyseli henkilön rikostaustoja käräjäoikeudesta – hovioikeuskin torppasi tietopyynnön
-
16:54
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
16:45
Videonäyte paljastaa Leijonien erikoisen sekoilun – Petteri Sihvonen tyrmistyi NHL-vahvistuksen pelaamisesta: "Missä paniikissa olet?"
-
16:25
Olli Jokiselta varoitus Mikael Granlundin ympärillä pyörivästä myllystä: "Rajansa kaikella"
-
16:20
Hollywood-legenda Pierce Brosnan täytti 71 vuotta! Vaimo julkaisi kuvan vuosien takaa
-
16:16
Putin vierailullaan: "Venäjä valmis toimimaan käyttövoimana Kiinan taloudelle"
-
16:14
Auton lavalta putosi kuormaa pyöräilijän päälle Lahdessa – poliisi etsii autoilijaa
-
16:12
Mielenosoitus Gazan tilanteesta jatkuu Helsingin yliopistolla – tätä vaaditaan
-
16:11
Eeva Lehtimäen kommentti: Pelkoa ja inhoa Brysselissä – äänestäjien turvallisuushuolista herää kaksi kysymystä
-
16:00
Pörssisähkö huomenna miinusmerkkistä! Tuntihinta kalleimmillaankin nollassa
-
15:56
Espanjalaismedia: Xavi saa potkut Barcelonan päävalmentajan tehtävästä
-
15:53
Leijonien NHL-mies tiputettiin ykkösketjusta – Jukka Jalonen napakkana: "Jossain vaiheessa sekin loppuu"
-
15:52
Matkustaja häiriköi Finnairin lennolla – sai syytteet
-
15:46
Poliisi Helsingin massiivisesta tietomurrosta: "Jokaisen, joka epäilee tietojensa vaarantuneen, on hyvä tehdä toimia"
-
Lataa lisää