Mainos

Uusivuosi työllisti hätäkeskusta – illan ja yön aikana useita tuhansia puheluita

Uudenvuodenyö on sujunut tavalliseen tapaan ympäri Suomea. Poliisille on tullut Helsingissä, Oulussa ja Lounais-Suomessa ilmoituksia muun muassa pahoinpitelyistä, humalaisista ihmisistä ja ilotulitteiden aiheuttamista häiriöistä.

Helsingissä uudenvuoden juhlinta oli kahteen mennessä muistuttanut tavallista vilkasta viikonloppua. Lounais-Suomen poliisin mukaan aattoilta oli ennen puolta yötä jopa tavallista rauhallisempi, mutta puolenyön jälkeen tehtäviä on ollut runsaasti.

Hätäkeskuslaitos kertoo Twitterissä vastaanottaneensa yöllä kahdentoista ja kahden välillä yhteensä lähes 1 620 hätäpuhelua. Kolmen ja viiden välillä aamuyöllä hätäkeskukseen soitettiin reilut 1 400 puhelua. Häiriökäyttäytymisestä ilmoitettiin hätäkeskukseen kahdentoista ja viiden välillä yhteensä lähes 400 kertaa.

Eilen hätäkeskus vastaanotti yhteensä 3 250 hätäpuhelua kello kuuden ja puolen yön välillä. Häiriökäyttäytymisilmoituksia tuona aikana tuli 517 kappaletta ja väkivaltaan liittyvä ilmoituksia 107 kappaletta.

Rakettien aiheuttamia silmävammoja näyttää tänä vuonna syntyneen vähän. Oulun yliopistollisesta sairaalasta ja Turun yliopistollisesta sairaalasta kerrottiin puoli kuuden aikaan aamulla, että heillä ei ole ollut yön aikana hoidettavana yhtään potilasta, jolla olisi raketin aiheuttama silmävamma.  

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.