Uusi ilmiö Suomen vankilajengeissä – radikaali islamismi leviää: "Karismaattiset johtohahmot radikalisoivat "

Sisäministeri: Paikallispoliisinkin on petrattava, jotta radikalisoituminen estettäisiin 7:00

Suomen vankiloissa on havaittu yhteensä 112 väkivaltaiseen radikalismiin liittyvää henkilöä, selviää Rikosseuraamuslaitoksen raportista.

Radikalismin muodoista valtaosa, eli 76 liittyi radikaaliin islamismiin. Äärioikeistoon havainnoista liittyi 28 ja kahdeksan liittyi johonkin muuhun.

Osa havaituista oli radikalisoitunut jo ennen tuloaan vankilaan, ja vankiloissa oli myös henkilöitä, joilla oli kykyä ja tahtoa terroristiseen toimintaan.

Miksi suomalainen nuori radikalisoituu? 9:10

Vangit ja jengit radikalisoivat

Raportin mukaan radikalisoitumisprosessi voimistuu helposti vankilassa, jossa ympäristö on rajoitettu. Ihminen on vankilassa poissa päivittäisestä lähipiiristään ja tukiverkostostaan.

– Altistuminen tapahtuu yleisimmin toisen vangin tai vankilajengin vaikutuksesta. Karismaattiset johtohahmot vankien joukossa radikalisoivat johdonmukaisesti muita, Rikosseuraamuslaitos kertoo tiedotteessaan.

– Radikalisoijat hakeutuvat yksinäisen vangin seuraan tarjoamaan suojaa, ohjausta ja näennäistä ystävyyttä.


Katkeruus altistaa ääriajattelulle

Raportin mukaan Suomen vankilaoloissa selkein ja voimakkain vankilaradikalisaatiolle vaikuttava tekijä on katkeruus. Vastaavasti radikalisoitumista ehkäisee kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta ja osallistuminen mielekkääseen toimintaan vankeusrangaistuksen aikana.

Paras keino ehkäistä radikalismin ja väkivaltaisen ekstremismin aieheuttamia ongelmia vankiloissa on turvallinen laitossijoittelu. Vangin radikalisoitumisriski tulisi tunnistaa mahdollisimman varhain, ja haavoittuvassa asemassa olevat vangit erilleen vaikuttajista.

Vaikuttavista kuntoutusmenetelmistä radikalisoitumiseen ei raportin mukaan ole vielä näyttöä.

Lue myös:

    Uusimmat