Lionel Messi ja Sergio Ramos tarjolla! Hurja kattaus jalkapallon suurnimiä vapaille markkinoille

Jalkapalloilevassa maailmassa tapahtuu tammikuun ensimmäinen päivä muutakin kuin kalenterin vaihto. Tammikuun siirtoikkuna avautuu ja seuroilla on mahdollisuus vahvistaa rivejään joko lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä.

Siirtoikkunaan ilmestyy tammikuussa neljä suurta päätä ja yksi muita hieman pienempi: Valioliiga, La Liga, Serie A, Bundesliiga ja Ranskan Ligue 1.

Kesän ja talven siirtoikkunoiden yksi eroista on siinä, että jälkimmäisessä seuroilla on mahdollisuus solmia esisopimuksia pelaajien kanssa, joiden sopimukset raukeavat kesällä.

Näin seuroilla on myös mahdollisuus varmistaa mainittujen pelaajien saapuminen ilmaiseksi.

Seuraavien pelaajien sopimukset umpeutuvat kesällä 2021. Potentiaalisia liikkujia on useita, mutta isoimmasta kalasta ei ole epäselvyyttä.

Lionel Messi

Lajin kenties suurin supertähti ilmaisi dramaattisella tavalla halunsa jättää seura ennen kuluvan kauden alkua.

Lähtö kaatui riitaan Barcelonan johdon kanssa ja oikeustaistelun uhkaan, mutta Messin, 33, kohtalo on yhä kysymysmerkki.

Kirpun sopimus umpeutuu kesällä, ja talousvaikeuksissa kaulaansa myöden oleva Barcelona saattaa jo hiljaa mielessään katua hukkaamaansa mahdollisuutta helpottaa rahatilannetta ikääntyvän legendan kustannuksella.

Messi on pysynyt itse vaiteliaana tulevaisuudestaan. Barcelonan uusi tuleminen Ronald Koemanin alaisuudessa ei ole alkanut toivotulla tavalla, mutta tammikuussa järjestettävä seuran presidentinvaali saattaa muuttaa Messin ajatuksia tulevaisuudesta.

Toistaiseksi hänet on vahvimmin yhdistetty Manchester Cityyn. Seuraan, jonka päävalmentajana toimii Messin luotettu ystävä ja vanha valmentaja Pep Guardiola.

City-käskijä on kuitenkin toistuvasti ilmoittanut, että hän toivoo Messin päättävän uransa Barcelonassa.

Cityn lisäksi ainoa maksukykyinen Messin palkkaaja voisi olla PSG, josta esimerkiksi Neymar on esittänyt argentiinalaiselle julkisiakin kutsuja.

Sergio Ramos

Real Madridin ruumillistuman palkintokaappi natisee saranoiltaan. Ramos, 34, on voittanut niin Real Madridissa kuin Espanjan maajoukkueessakin kaiken mahdollisen.

Jatkosopimusneuvottelut Madridin presidentin Florentino Perezin kanssa ovat olleet viime viikkoina julkisuuden suuntaan jäisiä, mutta sitä ne ovat olleet Real-kapteenin kohdalla aina. 

Real Madridilla on politiikka, jonka mukaan se tarjoaa yli 30-vuotiaille pelaajille vain vuoden mittaisia jatkosopimuksia kerrallaan. Ramos ei tyydy tähän. Hän tiedostaa arvonsa ja merkityksensä esimerkiksi viime kesän La Liga -mestaruudessa.

Angel Di Maria

Di Maria on nähty kertaalleen aiemmin Valioliigassa, mutta visiitti Louis van Gaalin valmentamassa Manchester Unitedissa kaudella 2014-2015 oli argentiinalaiselta täydellinen mahalasku.

Oikealla viihtyvä laitahyökkääjä on julkisesti myös toivonut, että PSG olisi hänen viimeinen seurajoukkueensa Euroopassa.

Di Maria kertoi vuosi sitten, etteivät jatkosopimusneuvottelut ole vielä alkaneet. Mikä mahtaa olla tilanne tällä hetkellä? Kiinnostuneista ottajista ei liene pulaa.

Gianluigi Donnarumma

21-vuotias Italian maajoukkueen ykkösvahti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt profiloitua nousuaan takaisin huipulle kiihdyttävän AC Milanin kasvoiksi.

Donnarumma on ilmaissut niin ikään halunsa pysyä Milanossa, mutta pelaajan, jonka agenttina toimii Mino Raiola, tulevaisuudesta ei ole koskaan mitään takeita.

Memphis Depay

Barcelonan päävalmentaja Koeman on Kataloniaan saapumisestaan asti havitellut salaa ja julkisesti entistä maajoukkuesuojattiaan.

26-vuotiaan laitahyökkääjän hintalapuksi on mediatietojen mukaan asetettu tammikuussa mitätön 4,5 miljoonaa puntaa.

Lyon toivoo siis saavansa tähdestään edes nimellisen summan, mutta suurseurat saattavat epävarmoina aikoina odottaa kiltisti kesän ilmaista siirtoa.

Depay on kuitenkin nimi, joka vaikeiden Manchester United -vuosien jälkeenkin on todistanut kykynsä kantaa tasaisesti vastuuta maalinteosta.

David Alaba

Itävaltalainen ei välttämättä ole listan seksikkäin nimi, mutta ehdottomasti monipuolisin.

Bayern Münchenissa viimeiset yhdeksän vuotta pelannut 28-vuotias on todellinen monitoimimies, joka pystyy pelaamaan niin vasempana laitapuolustajana, topparina kuin keskikentän pohjallakin.

Ei siis ole ihme, että hänet on huhuissa yhdistetty niin Chelseaan kuin Real Madridiin.

Jatkosopimusneuvotteluista ei niin ikään ole kuulunut vihjeitä, joten Alaba saatetaan hyvinkin nähdä ensi vuonna uuden seuran väreissä.

Jerome Boateng

Alaban tavoin Boateng on esiintynyt Bayernin takalinjoilla viimeiset yhdeksän vuotta, tavallisimmin topparina.

Monikäyttöisyyttä linjassa kuitenkin löytyy, eikä 32 vuoden ikä aiheuta keskuspuolustajalle rajoitteita suurtenkaan seurojen suhteen.

Bayernin urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidzic uskoi vielä marraskuussa molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun, mutta Hansi Flickin menestyskoneen tärkeänä sylinterinä toimineen Boatengin jatkosopimusneuvotteluista ei ole toistaiseksi kantautunut uutta tietoa.

Olisiko tässä Manchester United -fanien kauan kaipaama korvaaja ruotsalaiselle Victor Lindelöfille

Lue myös:

    Uusimmat