Uuden Miss Ranskan hiuksista nousi erikoinen somekahakka, johon jopa poliitikot ottivat kantaa

Miss Ranska 2024 -kilpailun ja sen voittajan ympärillä on vellonut erikoinen somekohu.

Miss Ranska 2024 -kilpailu päättyi lauantaina 20-vuotiaan pohjoisranskalaisenEve Gillesin voittoon. Gillesin kruunaaminen Ranskan kauneimmaksi on närkästyttänyt joitakin katsojia, ja syynä tuohtumukseen ovat Gillesin hiukset. 

Gilles on tiettävästi historian ensimmäinen lyhythiuksinen nainen, joka on kruunattu Miss Ranskaksi. Kruunaamisensa jälkeen Gilles kuvaili voittonsa olevan positiivinen asia kilpailun monimuotoisuuden kannalta.

Olemme tottuneet näkemään kauniita missejä pitkillä hiuksilla, mutta minä valitsin androgyynin lookin lyhyillä hiuksilla. Kenenkään ei pitäisi määritellä sitä kuka olet. Jokainen nainen on erilainen, olemme kaikki ainutlaatuisia, Gilles lausui voittonsa jälkeen.

Miss Ranska valitaan yleisöäänten ja tuomariäänten avulla. Gilles sijoittui yleisöäänestyksessä kolmanneksi, mutta nousi voittajaksi seitsenhenkisen tuomariston äänillä. Kilpailun finaali on valtavan suosittu Ranskassa ja se kerää vuosittain miljoonia tv-katsojia. 

Woke-äläkkä hiusten vuoksi

Osa somekommentoijista on sitä mieltä, että Gillesin valitseminen Miss Ranskaksi on liian valveutunutta. Kilpailun tuomareita on soimattu somessa muun muassa woke-ideologian tukemisesta. 

– Miss Ranska ei ole enää kauneuskilpailu, vaan woke-kilpailu, joka perustuu monimuotoisuuteen, viestipalvelu X:ssä kirjoitetaan Daily Mailin mukaan.

Gillesiä on Daily Mailin mukaan myös moitittu "woke-arvojen istuttamisesta yhteiskuntaan".

Tuore Miss Ranska on kuitenkin saanut myös valtavasti kannatusta ja tukea, ja moni somekommentoija on tuominnut muun muassa Gillesin ulkonäköä arvostelevat kommentit.

– Tämän aamun teemako on todellakin olla raivostunut siitä, että Miss Ranskalla 2024 on lyhyet hiukset? Ja se on wokea? Oletteko tosissanne? Louise Brooks, Coco Chanel, Colette, Mistinguett… Sanovatko nämä nimet teille mitään vai oletteko täysin kouluttamattomia? yhdessä X-julkaisussa kirjoitetaan.

– Ehkä uusi Miss Ranska ei ole upea sinun silmissäsi, mutta se, että näät hänessä wokeismia, koska hänellä on lyhyet hiukset... Se on aivan naurettavaa, toisessa somekirjoituksessa sanotaan Independentin mukaan.

Gillesille ovat osoittaneet tukeaan sosiaalisessa mediassa muiden ohella myös ranskalaispoliitikot Sandrine Rousseau, Karima Delli ja Fabien Roussel.

– Kaikki tuki Miss Ranskaksi valitulle Eve Gillesille, joka joutuu jo nyt kärsimään yhteiskunnan väkivallasta, jossa ei hyväksytä sitä, että naiset määrittelevät itsensä kaikessa monimuotoisuudessaan, Roussel kirjoittaa X:ssä.

Myös Miss Universum -organisaatio kommentoi aihetta Peoplelle antamassaan lausunnossa.

– Ei ole yhtä tapaa olla Miss Universe tai Miss Ranska, ja me tuemme jokaista lavallamme nähtävää tyyliä. Edustamme aikaa, ja se, että on itsevarma ja ainutlaatuinen oma itsensä, on asia, jonka näemme heijastuvan kaikista voittajistamme, tiedotteessa sanotaan.

Tiedotteessa huomautetaan, että tämän vuoden Miss Universum -kilpailuissa lavalla nähtiin monia erilaisia hiustyylejä. 

– Näimme persoonallisia tyylejä ja kaikentyyppisiä hiuksia– ja rakastamme sitä! 

 

Lue myös:

    Uusimmat