Tyra Banksille sataa kuraa niskaan – vanha, kiistanalainen kohtaus Huippumalli haussa -ohjelmassa nostatti somekohun: "Se on kaikki, mitä ihmiset näkevät"

Tyra Banks on saanut sosiaalisessa mediassa paljon kritiikkiä tavastaan suhtautua vuonna 2006 Huippumalli haussa -ohjelmassa kilpailleen mallin hammasrakoon.

Yhdysvaltalainen juontaja ja entinen huippumalli Tyra Banks, 46, on saanut hiljattain osakseen kritiikkiä liittyen vanhoihin Huippumalli haussa -ohjelman jaksoihin, kun vanhoja klippejä jaksoista on lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa. 

Banks loi ohjelman konseptin ja juonsi sitä itse sen lähes kaikilla tuotantokausilla vuosina 2003-2018 – poikkeuksena 23. kausi jota juonsi poptähti Rita Ora. Banksia on nyt kritisoitu siitä, miten hän kohteli aikoinaan mallikokelaita. Sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi kiertänyt kohtaus vuodelta 2006, jolloin Banks sekä muut ohjelman tuomarit painostivat kilpailijana ollutta Danielle Evansia korjauttamaan etuhampaidensa välissä olleen raon leikkauksen avulla. Tuomarit totesivat tuolloin, ettei Evans tulisi koskaan voittamaan ohjelmassa palkintona ollutta CoverGirl-meikkibrändin sopimusta kyseisen piirteen kanssa. 

– Joten Danielle, menit hammaslääkärille, mutta kieltäydyit hammasrakosi korjaamisesta. Luuletko oikeasti, että voit saada CoverGirlin sopimuksen hammasraon kera? Banks tiedusteli mallikokelaalta tuolloin. 

– Kyllä, miksi en? Evans vastasi tuolloin. 

– Se on kaikki, mitä ihmiset näkevät. "Helppo, raikas, kaunis, CoverGirl". Se ei ole markkinointikelpoinen, Bansk totesi Evansille sormi omien etuhampaidensa välissä. 

Evans voitti lopulta kyseisen tuotantokauden luvattuaan, että hän sulkee hieman rakoaan hampaidensa välillä. 

13. tuotantokaudella puolestaan Banks veti mallikokelailleen kuvaukset, joissa mallien ihonvärejä tummennettiin. Tässä tapauksessa Banksia on syytetty rasistisesta blackface-ilmiöstä.

Banks vastasi häneen kohdistuneeseen kritiikkiin omalla Twitter-tilillään perjantaina 8. toukokuuta, myöntäen joidenkin jaksojen olleen turhan "tunteettomia". 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Olen nähnyt viestejä joidenkin menneiden Huippumalli haussa -jaksojen kohtausten tunteettomuudesta ja olen samaa mieltä. Muistellen noita, nuo olivat todella vääriä valintoja. Arvostan rehellistä palautettanne ja lähetän teille niin paljon rakkautta sekä virtuaalisia haleja, Banks kirjoitti päivityksessään.  

34-vuotias Evans kommentoi itse kohua joitakin päiviä aiemmin omalla Instagram-tilillään jakamallaan videolla. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Olet kaunis, enkä puhu nyt fyysisistä ominaisuuksista. Ei ole väliä, onko sinulla hammasrako, vinot hampaat, suorat hampaat, sillä ei ole väliä. Ei ole väliä oletko musta, ruskea, valkoinen, keskinkertainen tai muuta, sillä ei ole väliä. Mikä tekee sinut kauniiksi, on täällä (sisälläsi), Evans totesi seuraajilleen. 

Myös ohjelman tuottajana toiminut Ken Mok otti osaa keskusteluun vastaamalla Banksin twiittiin. 

– Katson joitakin noista Huippumalli haussa -hetkistä ja irvistän. Tiedoksenne, koko tiimi teki päätöksiä ohjelman suhteen, ei ainoastaan Tyra. Joten huutakaa minulle vapaasti näistä Huippumalli haussa -ohjelman kamalimmista hetkistä! Pahoitteluni kaikille, Mok totesi viestissään. 

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat