Uskoisitko? Näin helposti saat valkosipulin maistumaan paremmalta

Valkosipuli maistuu suurimmalle osalle suomalaisista ja sitä käytetäänkin runsaasti arjen ruoanlaitossa. Joskus raa'an valkosipulin maku voi kuitenkin olla keitoksissa liian läpitunkeva ja suorastaan pistävä.

Amerikkalaisen testikeittiön huippukokit päättivätkin kokeilla, miten raa'asta valkosipulista voisi saada hieman lempeämmän ja täyteläisemmän makuista. Kokit valmistivat kolme erilaista versiota herkullisesta caesarkastikkeesta:

1. versiossa valkosipuli hienonnettiin heti muiden ainesten sekaan

2. versiossa hienonnettua valkosipulia liotettiin 10 minuuttia sitruunamehussa ennen sekoittamista

3. versiossa hienonnetun valkosipulin annettiin seistä pöydällä 10 minuuttia ennen sekoittamista.

Sitruuna tekee valkosipulin mausta täydellisen

Ammattilaiskokit havaitsivat, että kaikista pistävin maku oli loppujen lopuksi kastikkeessa, johon oli lisätty pöydällä 10 minuuttia seissyt valkosipuli. Kaksi muuta versiota maistuivat huomattavasti miedommilta ja täyteläisemmiltä. Paras kastike syntyi kokkien mielestä valkosipulista, joka oli saanut muhia hetken sitruunamehussa.

– Raa'an valkosipulin vahva maku tulee sen sisältämästä yhdisteestä, allisiinista. Allisiinia muodostuu heti, kun valkosipulin kynnen solut rikkoutuvat ja muodostuminen jatkuu edelleen, jos valkosipulin antaa seistä pöydällä pilkottuna. Sitruunahappo sen sijaan muuntaa allisiinin täyteläisemmiksi yhdisteiksi. Samoja, allisiinia miedompia yhdisteitä muodostuu, kun valkosipulia paistetaan, Americas Test Kitchenin kokit selittävät.

Jättämällä pilkotun valkosipulin siis hetkeksi seisomaan sitruunamehuun, saat raaka-aineesta täydellisen maukasta!

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat