Useita henkilöitä epäiltynä Nakkilan vanhasta murhasta – poliisilla käsitys motiivista

Poliisin epäilyt henkirikoksesta ovat vahvistuneet Nakkilan vanhan murhajutun tutkinnassa ja teon takana epäillään olevan muitakin kuin vangittuna ollut mies.

Lounais-Suomen poliisi tutkii Nakkilan Arantilassa tammikuussa 2003 tapahtunutta parikymppisen miehen kuolemaa murhana. Poliisi on saanut tapahtumiin liittyen vihjeitä ja tutkinnanjohtajan mukaan ne ovat motivoineet jatkamaan tutkintaa. 

– Poliisin käsitykset siitä, että kyseessä on henkirikos, ovat vahvistuneet, sanoo tutkinnanjohtaja Toni Sjöblom MTV Uutisille.

Tapaukseen liittyen oli oli helmikuun alussa vangittuna 33-vuotias satakuntalaismies todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Hänet vapautettiin poliisin pyynnöstä 18. helmikuuta. Mies on kiistänyt rikoksen.

Poliisin mukaan hän on kuitenkin edelleen epäiltynä, mutta ei ainoana.

– Poliisi epäilee, että teon takana on useampi henkilö, Sjöblom sanoo.

Tällä hetkellä ketään ei ole kuitenkaan vangittuna jutussa.

"Tekotapa erilaisten tapahtumien sarja"

Alunperin poliisi tutki miehen kuolemaa tavanomaisena kuolemansyyn selvittämisenä. Omaiset olivat löytäneet miehen menehtyneenä asunnostaan. 

Rikostutkinta jutussa käynnistyi viime vuoden loppupuolella poliisille tulleen yhteydenoton myötä.

Poliisi ei ole paljastanut epäillyn murhan tekotapaa.

– Tekotapaa voisi luonnehtia siten, että se on erilaisten tapahtumien sarja, Sjöblom kertoo.

Tekovälineeseen tai muihin yksityiskohtiin Sjöblom ei ota kantaa.

Poliisilla on myös käsitys murhan motiivista, mutta vielä poliisi ei sitä kerro.

Poliisi on tehnyt teknistä tutkintaa epäillyn henrikoksen tapahtumapaikalla ja sieltä löydetyt erilaiset näytteet ovat keskusrikospoliisin laboratoriossa tutkittavina.

Mahdollisten DNA-, kuitu- ja sormenjälkitutkimusten tulokset tulevat Sjöblomin arvion mukaan 3-4 viikon kuluessa.

Lue myös:

    Uusimmat