USA uhkaa Ruotsia: Puolustusyhteistyö voi vaikeutua, jos Ruotsi allekirjoittaa ydinaseet kieltävän sopimuksen

Yhdysvallat on uhannut Ruotsia puolustusyhteistyön mahdollisella rajoittamisella, jos Ruotsi allekirjoittaa YK-sopimuksen ydinaseiden kieltämisestä.

Svenska Dagbladetin mukaan Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis on lähettänyt asiasta kirjeen puolustusministeri Peter Hultqvistille. Kirjeessä varoitetaan sopimuksen allekirjoittamisen negatiivisista vaikutuksista yhteistyöhön niin rauhan aikana kuin mahdollisessa kriisitilanteessa.

Uutistoimisto TT:n tietojen mukaan myös sellaiset Nato-maat kuin Ranska, Britannia ja Saksa ovat ilmaisseet huolensa Ruotsin aikeista. Mikään ydinase- tai Nato-maa ei aio allekirjoittaa YK:n sopimusta.

Ruotsi äänesti YK:ssa sopimuksen puolesta, nyt Ruotsin hallitus on kuitenkin ilmoittanut haluavansa arvioida tarkasti sen sisällön ennen kuin tekee päätöksiä allekirjoittamisesta. Tavoitteena TT:n mukaan kuitenkin on, että se voitaisiin allekirjoittaa.

– Mutta meidän on varattava itsellemme oikeus katsoa, että tämä ei vahingoita Ruotsin etuja, kuten yhteistyötämme, ulkoministeri Margot Wallström sanoi loppuviikosta TT:lle.

Hän ei kommentoinut tietoja, että muut maat olisivat ottaneet kantaa Ruotsin aikeisiin.

– Me teemme itse päätökset. Kenenkään ei tule yrittää uhata meitä tai vaikuttaa meihin.

Ydinasemaat boikotoivat

Ydinaseet kieltävä sopimus hyväksyttiin YK:ssa heinäkuussa. Sen puolesta äänesti 122 maata. Ainoana vastaan äänesti Nato-maa Hollanti.

Muut Nato-maat boikotoivat äänestystä. Myös Naton ulkopuoliset ydinasevallat jättäytyivät ulkopuolelle. Suomi ja monet EU-maat eivät osallistuneet edes sopimusneuvotteluihin.

Sopimukseen aletaan kerätä allekirjoituksia 20. syyskuuta. Se tulee voimaan, kun 50 maata on allekirjoittanut ja ratifioinut sen. 

Lue myös:

    Uusimmat