Liikemiehet ja kodittomat jonottavat leipäjonossa – MTV Uutisten raportti New Yorkista

Yhdysvalloissa koronakriisi on lisännyt jo lapsiperheiden nälkää ja moninkertaistanut ruokajonot – kirjeenvaihtajamme raportti New Yorkista 2:52
Ruokajonot moninkertaistuneet, lapsiperheiden nälkä lisääntynyt – kirjeenvaihtajamme raportti New Yorkista

Yhdysvalloissa joka viides lapsiperhe kokee koronakriisin vuoksi jo nälkää. 

Yhdysvalloissa koronakriisi on lisännyt ruoka-avustuksen varassa olevia amerikkalaisten määrää. New Yorkin ruoka-avustuspisteillä jonoja riittää naapurustosta riippumatta

– Tässä on vielä voileipä, sanoo Denise Scaravella hengityssuojaimen takaa ja ojentaa kassin jonossa seuraavalle.

Scaravella on pyörittänyt ruoka-avustuskeittiötä Brooklynissa kymmenen vuotta. Koronakriisin aikana jono on pidentynyt joka päivä.

– Avuntarvitsijoita on koko ajan enemmän. Kokonaisia perheitä saattaa tulla ja vanhempia ihmisiä. Jaamme nyt kaksinkertaisen määrän ruokaa mitä ennen kriisiä, CHIPS soppakeittiön omistaja Scaravella kertoo MTV Uutisille.

Pienestä Scaravellan soppakeittiöstä jaetaan nyt yli 500 ateriaa päivässä. Moni kadulla jonottavista on onnellinen saadessaan lämpimän aterian, pastaa tomaattikastikkeessa. Soppakeittiö saa ruoat yksityisinä lahjoituksina muun muassa paikallisista ravintoloista.

Yksi jonottojista on James Pickett, joka menetti hallintotyöpaikkansa suuryrityksessä kriisin vuoksi.

– Ruokajonot ovat olleet valtavia! Tänne tullaan eri naapurustoista, koska täältä saa lämpimän aterian. Jonotin myös kymmenen päivää puhelimessa työttömyystoimistoon. Pääsin lopulta läpi, mutta en ole saanut vielä apua. Trumpin elvytyspaketin shekki ei ole myöskään tullut, sen piti olla 1200 dollaria, Pickett kertoo.

Monen muun amerikkalaisen tapaan Picketillä ei ole säästöjä.

– Sisarukseni auttavat minua vuokranmaksun kanssa, joten en ole vielä täysin reunalla. Olisi kuitenkin kiva, että liittovaltio tekisi sen minkä lupasi jo kaksi kuukautta sitten eli antaisi tukea, Pickett lisää.

Jonojen mutkittelua seuraava Richard oli kodittomana jo ennen kriisiä, mutta leipäjonojen koventunut kilpailu huolettaa. Nyt samasta leivästä kilpailevat entiset liikemiehet ja asunnottomat. Moni ei halua itseään kuvattavan.

– Ruokajonoissa on nyt ihmisiä, joita ei ole ennen näkynyt. Ihmisiä, jotka ovat olleet lomautettuna pari kuukautta, Richard kertoo.

Tuoreen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan koronakriisi on pahentanut nälkää myös muualla maassa. Brookings Instituutin ja Yhdysvaltain maatalousministeriön kyselyn mukaan joka viides pienilapsinen perhe on kokenut jo nälkää. Yhdysvaltain työttömyys on kasvanut lähes 15 prosenttiin, mikä on pahin sitten 1930-luvun suuren laman.

New Yorkissa ruumisrekoille on oma jättimäinen parkkipaikka

New Yorkissa myös tavallisiin ruokakauppoihin voi olla pitkät jonot, ja ruokaketjut katkokset huolettavat. Pulaa on ollut paikoin jo lihatuotteista.

New Yorkin korkean kuolinmäärän vuoksi jättimäinen parkkipaikka on jouduttu pyhittämään ruumisrekoille väliaikaiseksi ruumiiden säilömispaikaksi. Toista kymmentä ruumisrekkaa antaa hautaustoimistoille lisäaikaa ruuhkista selviämiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat