USA:ssa syrjäytetty puhemies jättää kongressin

Yhdysvalloissa edustajainhuoneen syrjäytetty puhemies, republikaani Kevin McCarthy, 58, ilmoitti keskiviikkona eroavansa kongressista vuoden lopussa.

McCarthyn ero merkitsee sitä, että republikaanien enemmistö edustajainhuoneessa kaventuu. Eron jälkeen republikaaneilla on 220 ja demokraateilla 213 edustajaa.

Vajaa viikko sitten edustajainhuone erotti valehtelusta tunnetuksi tulleen republikaanipoliitikko George Santosin.

McCarthy äänestettiin lokakuussa puhemiehen paikalta äänin 216–210. Esityksen erottamisesta oli tehnyt McCarthyn puoluetoveri, äärilaidan republikaaniedustaja Matt Gaetz. McCarthy sai republikaanien radikaalisiiven vihat niskaansa ajettuaan liittovaltion hallinnon sulun estäneen lakipaketin läpi demokraattien tuella.

McCarthy kertoi erostaan Wall Street Journal -lehden kolumnissa. Hän sanoi kuitenkin jatkavansa republikaanien politiikan parissa.

– Tiedän, että työni on vasta alussa. Jatkan maamme parhaimpien ja lahjakkaimpien rekrytointia, jotta nämä asettuisivat ehdolle vaaleissa, McCarthy kirjoittaa.

McCarthy valittiin kongressiin vuonna 2006. Hänen viimeisimmän kaksivuotiskautensa oli määrä päättyä tammikuun lopussa 2025.

Lue myös:

    Uusimmat