UPM:n toimitusjohtaja MTV:n Uutisextrassa: Puuta riittää, "Suomen metsät maailman parhaiten hoidetut"

Metsäteollisuus investoi jälleen ennätysvuosien tahtiin. Lisäksi Suomessa on suunnitteilla poikkeuksellisen paljon sellutehdashankkeita ja biopolttoainelaitoksia, Kemijärveltä Kuopioon ja Pietarsaaresta Kemiin.

Metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen uskoo MTV:n Uutisextrassa, että puuta Suomessa riittää kaikille.

– Suomessa istutetaan 150 miljoonaa puuta joka vuosi ja meidän elinikämme aikana Suomen metsävarat ovat kaksinkertaistuneet. Raaka-aineesta tämä ei jää kiinni, vaan kannattavuusanalyysi ratkaisee nämä hankkeet, Pesonen arvioi.

Biopolttoaineista kasvua

Pesonen pitää mahdollisena, että puuta voitaisiin käyttää enemmänkin ja edelleen kestävällä tavalla.

– Metsämme kasvavat noin 40 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin niitä käytetään.

– Suomessa metsät ovat maailman parhaiten hoidettuja, Pesonen yltyy kehumaan.

Pesonen sanoo, että biopolttoaineista voi tulla yhtiölle merkittävä liiketoiminta. UPM:llä on ollut pari vuotta toiminnassa Lappeenrannassa laitos, jossa valmistetaan mäntyöljystä biopolttoainetta.

Lappeenrannan tuotanto kattaa noin neljäsosan vuoden 2020 Suomen biopolttoainetavoitteesta.

Pesonen ei ottanut MTV:n Uutisextrassa kantaa, voiko UPM rakentaa Suomeen vielä toisenkin biopolttoainelaitoksen.

– Olemme jakaneet organisaatiomme kahtia. Toinen ajaa Lappeenrannan laitosta tehokkaasti ja toinen miettii tulevaisuuden liikkeitämme, miten etenemme tässä asiassa, Pesonen muotoilee.

Lue myös:

    Uusimmat