Upea morsian! Glee-tähti Lea Michele meni naimisiin

Lea Michele meni naimisiin viikonloppuna.

Glee-tähti Lea Michele on mennyt naimisiin kumppaninsa Zandy Reichin kanssa. Häitä juhlittiin viikonloppuna intiimissä ja romanttisessa seremoniassa Pohjois-Kaliforniassa.

– Olemme innoissamme siitä, että olemme naimisissa ja kiitollisia siitä, että perheemme ja ystävämme ovat ympärillämme. Ja ennen kaikkea olemme onnellisia saadessamme viettää loppuelämämme yhdessä, tuore aviopari kertoi People-lehdelle.

Michele ja Reich ovat olleet yhdessä kaksi vuotta. He menivät kihloihin viime vuoden huhtikuussa.

Michele julkaisi Instagram-tilillään kuvan häistä. Hänen hääpukunsa oli olkaimeton ja kerroksittain leikattu, ja siihen kuului pitkä huntu. Myös Michelen hääkimppu oli tehty valkoisista kukista.

Viime elokuussa Michele kertoi People-lehden haastattelussa saaneensa hääsuunnittelijoilta kiitosta ratkaisukeskeisyydestään. Hän ei aikaillut hääpukunsa valikoinnissa, vaan toimi varsin määrätietoisesti.

– Näin siitä kuvan, se oli ensimmäinen, jota sovitin ja valitsin sen. Olen päättäväinen tyyppi. He sanoivat, että olen yksi historian helpoimmista morsiamista, joiden kanssa he ovat työskennelleet, Michele nauroi.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat