Mainos

Uosukainen pyytää anteeksi

Puhemies Riitta Uosukainen pyytää anteksi lausuntoaan, jossa hän kummasteli valtiovarainministeri Sauli Niinistön ja oikeusministeri Kari Häkämiehen mielenmuutoksia valtiosääntöuudistuksessa.

Kokoomuksen kärkipoliitikkojen julkinen kädenvääntö valtiosääntöuudistuksen ympärillä jatkuu Etelä-Saimaan lehdillä. Puhemies Riitta Uosukainen palaa tänään kolumnissaan muutaman päivän takaiseen lausuntoonsa, jossa hän hämmästeli puheenjohtaja Sauli Niinistön ja oikeusministeri Kari Häkämiehen mielenmuutosta valtiosääntöuudistuksessa.

Uosukaisen mukaan molemmat ovat muuttaneet mieltään ja torjuneet Paavo Nikulan johtaman komitean ehdotuksia. Häkämies ja Niinistö hermostuivat ja vaativat puhemiestä oikaisemaan puheensa. Tänään Uosukainen pyytääkin puoluetovereiltaan anteeksi, mutta omintakeisella tavallaan:
- Kun olen saanut tietää kyseisten puoluetovereideni olleen iät ja ajat ehdottomasti kannallaan, niin hyvä on. Olkoon. Pyydän anteeksi koko olemassaoloani.

Ilmeisen pitkin hampain tehtyä anteeksipyyntöä vesittää toteamus, jonka mukaan hän ei ole ainoa jonka mielestä Niinistö ja Häkämies olisivat muuttaneet mieltään. Puhemies tekee Etelä-Saimaassa myös sen johtopäätöksen, että kokoomuksessa ei keskustella asioista ajoissa.

Sanankäytön taitajana kokoomuksen liehuva liekinvarsi ottaa vertauksen kesäisestä kotimaasta.
- Rukiin siemen on käynyt jo vieraaksi suomalaisille - riidan siemen ei. Olen pahoillani, että itsekin tahtomattani olen riidan siemenelle suonut sijan, kirjoittaa Riitta Uosukainen.
(MTV3/Heikki Lukinmaa)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.