Eläimet ovat olleet Uma Aaltoselle aina todella tärkeitä. Vuonna 1993 Aaltosella todettiin MS-tauti, jonka yhtenä hoitokeinona ovat toimineet hevoset, vuohet, kissat ja koirat. Eläimet auttavat häntä jaksamaan, ja eläimistä hän saa energiaa, jota hän jakaa mielellään myös muille, kuten vanhuksille.
– Eläinenergia on luonnonvoima. Koira liikuttaa minua, enkä varmaan yksin lähtisi liikkumaan niin paljon, Aaltonen kertoo.
Aaltonen on halunnut jakaa eläimistä koituvan ilon muiden kanssa. Vielä 90-luvun taitteessa terveyskeskuksen vuodeosastolaiset kävivät Aaltosen luona invabussilla, mutta taloustilanteen heikennyttyä visiitit loppuivat. Siitä lähtien Aaltonen on vieraillut lemmikkiensä kanssa niin vanhusten, koululaisten kuin vankienkin luona.
– Eräs sairaanhoitaja keksi, että tuodaan vanhukset maalle tallin pihaan, Aaltonen muistelee.
Eläinten kohtaaminen on ollut monelle vanhukselle hieno hetki, joka on saanut vanhat muistot palautumaan mieleen. Eräs pappa intoutui lauleskelemaan venäjänkielistä lastenlaulua Aaltosen koiranpennulle, vaikka kukaan ei tiennyt hänen olevan syntyperältään naapurista.
– Jos minulla on kivoja, ihmisistä tykkääviä eläimiä, minun täytyy tarjota apua niille, joilla ei ole itsellä mahdollisuutta päästä tapaamaan eläimiä.
Kymppitonnista ystäväkoiraksi
Sarajevosta kotoisin oleva miinakoira Amanda tuli tutuksi monille vanhuksille – ja nuoremmillekin. Elisabeth Rehnin kanssa nykyisen Bosnia-Hertsegovinan alueelta haettu labradorinnoutaja osallistui aikoinaan Kymppitonniinkin ja voitti kilpailun Aaltosen kanssa.
Tv-ohjelman hyväntekeväisyysversion pääpotin Aaltonen ja Amanda lahjoittivat sotakoirienpatsaalle. Televisioesiintymisen jälkeen puhelin alkoi soida.
– Herttoniemen sairaalasta soitettiin ja kerrottiin, että kaikki mummot halusivat nähdä Amandan, kun se oli niin viisas koira.
Aaltonen ja Amanda vastasivat kutsuun ja tekivät vierailuja sen jälkeen muihin terveyskeskuksiin, palvelutaloihin ja vanhainkoteihin.
Eläimen läsnäolo on lääkettä isompi asia
Amanda kävi kiltisti kaikkien pyörätuolien luona ja tervehti jokaista siitä kiinnostunutta vanhusta. Niin Amandasta tuli ystäväkoira, jota vanhukset pyysivät ahkerasti sänkyjensä jalkopäähän makoilemaan.
– Yksi rouva sanoi, että tulisiko Amanda hetkeksi hänen jalkopäähänsä nukkumaan. Pian lääkäri saapui huoneeseen ja kysyi, mikä projekti täällä on menossa. Rouva vastasi, että ajattelin kerrankin käyttää koko sänkyä. Lääkäri sanoi, että se on hieno projekti. Rouvan molemmat jalat oli amputoitu, Aaltonen kertoo.
Parhaillaan Aaltonen odottaa nuorimman ystäväkoiransa Lulun kanssa, että tämän karvanlähtö alkaisi hiipua. Aaltonen huolehtii aina, että koirat ovat puhtaita, ja ettei niistä lähde karvaa, sillä hän ei halua aiheuttaa päänsärkyä hoitohenkilökunnalle. Länsigöötanmaanpystykorva on helppo "laitoskoirana".
– Eläimen läsnäolo on isompi asia kuin jokin lääke, koska eläimet liikuttavat vanhusten mieliä.