Uma Aaltonen: Eläimet auttavat jaksamaan
Eläimet ovat olleet Uma Aaltoselle aina todella tärkeitä. Vuonna 1993 Aaltosella todettiin MS-tauti, jonka yhtenä hoitokeinona ovat toimineet hevoset, vuohet, kissat ja koirat. Eläimet auttavat häntä jaksamaan, ja eläimistä hän saa energiaa, jota hän jakaa mielellään myös muille, kuten vanhuksille.
– Eläinenergia on luonnonvoima. Koira liikuttaa minua, enkä varmaan yksin lähtisi liikkumaan niin paljon, Aaltonen kertoo.
Aaltonen on halunnut jakaa eläimistä koituvan ilon muiden kanssa. Vielä 90-luvun taitteessa terveyskeskuksen vuodeosastolaiset kävivät Aaltosen luona invabussilla, mutta taloustilanteen heikennyttyä visiitit loppuivat. Siitä lähtien Aaltonen on vieraillut lemmikkiensä kanssa niin vanhusten, koululaisten kuin vankienkin luona.
– Eräs sairaanhoitaja keksi, että tuodaan vanhukset maalle tallin pihaan, Aaltonen muistelee.
Eläinten kohtaaminen on ollut monelle vanhukselle hieno hetki, joka on saanut vanhat muistot palautumaan mieleen. Eräs pappa intoutui lauleskelemaan venäjänkielistä lastenlaulua Aaltosen koiranpennulle, vaikka kukaan ei tiennyt hänen olevan syntyperältään naapurista.
– Jos minulla on kivoja, ihmisistä tykkääviä eläimiä, minun täytyy tarjota apua niille, joilla ei ole itsellä mahdollisuutta päästä tapaamaan eläimiä.
Kymppitonnista ystäväkoiraksi
Sarajevosta kotoisin oleva miinakoira Amanda tuli tutuksi monille vanhuksille – ja nuoremmillekin. Elisabeth Rehnin kanssa nykyisen Bosnia-Hertsegovinan alueelta haettu labradorinnoutaja osallistui aikoinaan Kymppitonniinkin ja voitti kilpailun Aaltosen kanssa.
Tv-ohjelman hyväntekeväisyysversion pääpotin Aaltonen ja Amanda lahjoittivat sotakoirienpatsaalle. Televisioesiintymisen jälkeen puhelin alkoi soida.
– Herttoniemen sairaalasta soitettiin ja kerrottiin, että kaikki mummot halusivat nähdä Amandan, kun se oli niin viisas koira.
Aaltonen ja Amanda vastasivat kutsuun ja tekivät vierailuja sen jälkeen muihin terveyskeskuksiin, palvelutaloihin ja vanhainkoteihin.
Eläimen läsnäolo on lääkettä isompi asia
Amanda kävi kiltisti kaikkien pyörätuolien luona ja tervehti jokaista siitä kiinnostunutta vanhusta. Niin Amandasta tuli ystäväkoira, jota vanhukset pyysivät ahkerasti sänkyjensä jalkopäähän makoilemaan.
– Yksi rouva sanoi, että tulisiko Amanda hetkeksi hänen jalkopäähänsä nukkumaan. Pian lääkäri saapui huoneeseen ja kysyi, mikä projekti täällä on menossa. Rouva vastasi, että ajattelin kerrankin käyttää koko sänkyä. Lääkäri sanoi, että se on hieno projekti. Rouvan molemmat jalat oli amputoitu, Aaltonen kertoo.
Parhaillaan Aaltonen odottaa nuorimman ystäväkoiransa Lulun kanssa, että tämän karvanlähtö alkaisi hiipua. Aaltonen huolehtii aina, että koirat ovat puhtaita, ja ettei niistä lähde karvaa, sillä hän ei halua aiheuttaa päänsärkyä hoitohenkilökunnalle. Länsigöötanmaanpystykorva on helppo "laitoskoirana".
– Eläimen läsnäolo on isompi asia kuin jokin lääke, koska eläimet liikuttavat vanhusten mieliä.
Uusimmat
-
07:34
Veikkausliigan uusi komeetta oli "liian hidas ammattilaiseksi" – uran ensimmäinen pääsarjapesti käynnistyi järkytyksellä Suomessa: "Mielessäni kävi paluulento kotiin"
-
07:21
Moni suomalainen sairastaa tätä salakavalaa tautia tietämättään – diagnosoiduistakin tapauksista merkittävä osa huonossa hoitotasapainossa
-
07:00
Esapekka Lapin raaka kritiikki herättää ihmetystä: "Pakko pitää maltti sen kanssa"
-
06:45
Suositun Hautalehto-dekkarisarjan luoja Christian Rönnbacka on myös rommitislaamon osakas: "Se on pärjännyt aika hyvin"
-
06:45
Ylivieskan koulupuukottaja löi veitsen entisen kaverinsa selkään ja hymyili – väitti päähänpistoksi, vaikka googlasi tappoja ja murhia juuri ennen tekoa
-
06:33
Tämä on onnenpäiväsi, jos olet aina halunnut nähdä automaatuskan – "Piti ottaa kamera esiin, jotta ihmiset uskoisivat"
-
06:30
NHL-luotsi sekosi täysin Aleksander Barkovin ja kumppaneiden edessä – siitä alkoi finaaleihin asti kantanut tarina
-
06:20
Suomessa on jopa tuhansia taloyhtiöitä, joiden kannattaisi varautua alasajoon – "Joissain tilanteissa on niin, että asunnon arvo on nolla"
-
06:01
Kenestä Jukka Jalosen seuraaja Leijoniin? Karri Kivi nostaa esiin yllättävän ehdokkaan – "Kovissa liemissä keitetty"
-
06:01
Puolustusvoimien entinen komentaja: Ukrainalla on edessään vakava näytön paikka
-
05:40
Poliisi tutkii röyhkeää rikossarjaa Espoossa – Senjan ala-asteikäinen poika ryöstettiin bussissa keskellä päivää: "Miten joku kehtaa toimia tuolla tavoin?"
-
ti 30.5.
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seurasi sotaa
-
ti 30.5.
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
ti 30.5.
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
ti 30.5.
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
ti 30.5.
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
ti 30.5.
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
ti 30.5.
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
ti 30.5.
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
ti 30.5.
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
Lataa lisää