Ulvilan murhamysteeri

Kahdeksan vuotta sitten Ulvilassa murhattiin kylmäverisesti nelilapsisen perheen isä. Uhrin vaimon, Anneli Auerin, soittaman hätäpuhelun laukaisemasta tutkinnasta käynnistyi maamme rikoshistorian omituisin tapahtumasarja.

Tositapahtumiin perustuvista fiktioistaan tunnetun Pekka Lehdon uutuusdokumentti Ulvilan murhamysteeri (2014) sukeltaa salaperäisen tapauksen syviin vesiin. Ohjaaja kertaa rikostutkinnan vaiheet seikkaperäisesti aina Auerin syytteestä vapauttamiseen, uudelleen vangitsemiseen sekä maineen tahraamiseen saatananpalvonnan ja seksuaalisen hyväksikäytön pohjalta.

Lopputulos on ansiokas aikaansaannos; mitä absurdein tapahtumavyyhti, joka rikoksen ratkaisemisen sijaan jättää johtopäätösten teon katsojan omalle vastuulle. Lehto esittelee tosiasioita ja tulkinnanvaraisuuksia, syyttäjän ja puolustuksen asianosaisia sekä tietenkin Anneli Auerin itsensä.

Täysin puolueettomana Lehdon näkökulmaa ei voi pitää. Murhayön rekonstruoidut tapahtumat herättävät epäilyksen Auerin syyttömyydestä. Viranomaisten toiminta tukee epäsuorasti pinnanalaista päätelmää.

Auerin tapaus on edelleen auki, ja itse totuus on lopullisesti hukkunut oikeusprosessin uskomattomien käänteiden poimuihin. On jo pitkään ollut selvää, ettei Jukka S. Lahden väkivaltainen kuolema ole murhamysteerin ainoa menetys. 

Vaikka Ulvilan murhamysteeriä ei voi sosiaalipornoon sortumisesta syyttää, on dokumentissa kohtia, joiden paljastaminen tuntuu asiattomalta ja jopa epäeettiseltä. Tähän kategoriaan lankeavat surullisenkuuluisan hätäpuhelun ja syytetyn lasten kuulusteluvideoiden käyttö. 

Samaan hengenvetoon on todettava, että ratkaisu on myös perusteltu juuri viranomaisten toiminnan tarkastelun kannalta. Niiden kautta tutkinta paljastuu käsittämättömän kafkamaiseksi farssiksi, jollaista ei oikeusvaltiossa kuvittelisi voivan kehkeytyä.

Teon mahdollista motiivia tärkeämpi teema onkin itse käsittelyn pitkittymisen epäinhimillisyys ja sen syyttömille aiheuttama kärsimys.  

Kahdeksan vuotta on pitkä aika, ja erityisen mittava se on lapsille, joille tämä suomalaisen oikeusjärjestelmän rimanalitus merkitsee elinikäistä avohaavaa. Lehdon elokuva alleviivaa heidän kokemaansa korvaamatonta vahinkoa, jota kukaan katsoja ei voi kevyesti sivuuttaa.