Tarja Tallqvist sai setvittyä velkansa järjestykseen vuosi sitten Kaski-ryhmän avulla. Kansanedustaja on huolissaan siitä, että tärkeä toiminta on vaarassa loppua.
1990-luvun laman aikaan pahasti velkaantunut Tarja Tallqvist yritti hakeutua kaksi kertaa velkaneuvontaan.
− Systeemi on loistava. Siitä ei ole kuitenkaan apua ihmisille, jotka ehtivät vajota yhtä alas kuin minä tuolloin, Tallqvist sanoo.
Ensimmäisellä käynnillä Tallqvistia kehotettiin hankkimaan käsiinsä virallisia papereita, jotta velka-asiaa voitaisiin hoitaa eteenpäin. Tallqvist oli liian lamaantuneessa tilassa toimiakseen itsenäisesti.
− Paperisota oli silmissäni ylitsepääsemätön vuori. Numerot vyöryivät päin näköä. En pystynyt viemään asiaan eteenpäin. Sydämeni heitti volttia jo siitä, että tulin kotiin ja näin kirjekuoren eteisen lattialla.
Tallqvist muistaa myös yksittäisen tapauksen, joka konkretisoi pöyristyttävällä tavalla hänen asemansa ylivelkaantuneena kansalaisena. Ulosottomiehet keksivät soittaa Tallqvistin äidin ovikelloa.
− He ilmoittivat tulleensa katsomaan etukäteen, mitä Tarja Tallqvist tulee perimään. Äitini sai järkytykseltään sydäninfarktin.
Velkapotti on hallinnassa
Tallqvist valittiin vuonna 2007 eduskuntaan kansanedustajaksi. Se oli ulosotolle riemun paikka. Nyt oli mitä ulosmitata. Tuore kansanedustaja sai kuitenkin vihdoin apua taloudelliseen sotkuunsa.