Ukrainalaissotilas kuvaa sotaa täydeksi lihamyllyksi: "He saavat nautintoa kiduttamisesta ja tappamisesta"

Ukrainan riveissä sotivat tshetsheenitaistelijat kertovat Venäjän hyökkäyksistä MTV Uutisille: "Koko ajan lisää lihaa linjalle" 2:19
Ukrainan riveissä sotivat tshetsheenitaistelijat kertovat Venäjän hyökkäyksistä MTV Uutisille: "Koko ajan lisää lihaa linjalle".

Muusikon urasta haaveillut Raptor värväytyi jo nuorena miehenä sotaan puolustaakseen Ukrainaa. 

Vuonna 2014 ukrainalaismies Raptor oli vasta lukiossa ja haaveili muusikon urasta.

Asiat muuttuivat, kun Venäjä liitti Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan itseensä kansainvälisen oikeuden vastaisesti ja lähetti joukkoja Itä-Ukrainaan sotimaan.

–  Koulussa katsoin Ukrainan karttaa ja päätin, että sellaisena haluan sen jälkipolville jättää, hän muistelee.

Vuonna 2015 Raptor kuuli Ukrainan kansalliskaartin joukoista ja värväytyi niihin vuonna 2016.

Prikaatiin pääsy vaati kovaa valmistautumista ja useiden testien läpäisyä. Kovat pääsyvaatimukset kuitenkin lähinnä vain motivoivat häntä ja saivat kiinnostumaan joukoista entistä enemmän.

Sen jälkeen Raptor on ollut rintamalla taistelemassa useiden vuosien ajan. Hän toimii osana Ukrainan kansalliskaartia yksikössä, joka valmistautuu nimenomaan vastahyökkäyksiin.

Kitara on nyt laitettu naulakkoon odottamaan.

–  Olen nyt hyväksynyt, että muusikkoa minusta ei ole johonkin aikaan tulossa, hän sanoo.

STT tapasi Raptorin helmikuussa Kiovassa, jossa hän oli lomalla vietettyään ensin lähes vuoden rintamalla sotimassa. Jutussa käytetään hänen sotilasnimeään turvallisuussyistä.

"Sodassa ei ole nyt mitään rajoja"

Vuosi sitten, vain päivä ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä, Raptorin joukot siirrettiin Novoaidariin Luhanskin alueelle. Ensimmäiset kaksi kuukautta hän osallistui taisteluihin Luhanskissa sijaitsevassa Rubizhnessa, joka myöhemmin joutui venäläisten haltuun.

Raptorin mukaan viime vuonna alkanut laajamittainen hyökkäyssota on aivan erilainen sota kuin se, mitä käytiin vielä ennen laajaa sotaa.

–  Nyt ei ole mitään rajoja. Taistelut kaupungista olivat täysi lihamylly, Raptor kertoo.

Hyökkäykset alkoivat kuudelta aamulla ja jatkuivat pimeyteen asti.

Raptorin mukaan häntä auttoi pärjäämään taisteluissa vain se kokemus, joka hänelle ja muille sotilaille oli kertynyt jo aiempien vuosien taisteluissa Itä-Ukrainassa.

Vastaus siihen, onko Raptorilla erityisiä tarinoita kerrottavana taistelukentältä, on lakoninen.

–  Jokainen on itse tervetullut liittymään mukaan joukkoihimme katsomaan, millaista siellä on.

"Wagnerin sotilaat saavat nautintoa kiduttamisesta ja tappamisesta"

Ukrainalaisten sotilaiden motivaatiossa ei ole Raptorin mukaan mitään epäselvyyttä, sillä tehtävä on kristallinkirkas. Tehtävänä on puolustaa Ukrainaa ja omia perheitä.

Sen sijaan hän haluaa puhua venäläisten sotilaiden motivaatiosta. Hänen mukaansa sotilaissa on nähtävissä selkeitä eroja riippuen siitä, kuuluvatko nämä yksityisen Wagnerin palkka-armeijan sotilaisiin vai Venäjän armeijan mobilisoituihin sotilaisiin.

–  Wagnerin sotilaiden motivaatio pohjautuu siihen, että he pitävät elämästä, jossa voi tehdä mitä vain. Elämästä, jossa ei ole mitään sääntöjä tai rajoituksia. He voivat kiduttaa ja tappaa ja saavat siitä nautintoa.

Venäjän armeijan mobilisoitujen sotilaiden motivaatio on jonkin verran erilainen.

–  Heidän päänsä on tungettu täyteen propagandaa, mutta kun he tulevat tänne, he näkevät, että se on puppua. Mutta takaisin sodasta ei enää pääse. Sen jälkeen heille ei jää muuta keinoa kuin käyttää tilannetta hyväkseen.

Raptorin mukaan tämä on ajanut sotilaat ryöstelemään "kaikkea alushousuista tehosekoittimiin".

–  Hekin käyttävät hyväkseen sitä laittomuuden tilaa, joka venäläisten valtaamilla alueilla on. He voivat kiduttaa ihmisiä, raiskata naisia. Jos moraali on kuin eläimellä, voit tehdä mitä haluat, eikä seurauksia tule.

"Kadyrovin sotilaat kuvasivat Tiktok-videoita saavutuksistaan"

Wagnerin sotilaat käyttävät Raptorin mukaan rintamalla taktiikkaa, josta ovat kertoneet myös muut rintamalla sotivat ukrainalaissotilaat.

Käytännössä Wagner luovuttaa sotilaita tykinruoaksi lähettämällä ensimmäisessä aallossa liikkeelle kokemattomia sotilaita, joita on mediatietojen mukaan rekrytoitu esimerkiksi vankiloista.

Sen jälkeen Wagnerin kokeneemmat taistelijat tulevat perässä ja etenevät metri metriltä alueiden valtaamiseksi.

–  He ajavat jopa omien kavereidensa ruumiiden ylitse, kunnes saavat jonkin alueen haltuunsa, Raptor kuvaa.

Raptor kertoo, että hänen joukkonsa sotivat sodan alussa myös tshetsheenijohtaja Ramzan Kadyrovin joukkoja vastaan.

Kadyrovin sotilailla oli käytössä erinomaiset varusteet, mutta ei juuri taistelukokemusta, Raptor sanoo. Myös he käyttivät samaa tekniikkaa etenemisessä kuin Wagnerin sotilaat.

–  Kadyrovin sotilaiden erikoisuus oli se, että nämä tekivät Tiktok-videoita ja esittelivät niissä omia saavutuksiaan, vaikka periaatteessa he eivät itse tehneet mitään, vaan liikkuivat mobilisoitujen perässä. He välttelivät suoria taisteluita.

"Tällä tavalla sota ei lopu koskaan"

Venäjän uudesta suurhyökkäyksestä on huhuttu koko alkuvuosi. Ukrainan tiedustelupalvelun mukaan Venäjä tavoittelee mahdollisesti Donbassin alueen ottamista kokonaan haltuunsa.

Raptor ei usko venäläisten pystyvän tekemään läpimurtoa Ukrainassa. Koko maan valtaus ei onnistunut edes vuosi sitten, jolloin Ukrainan armeija ei ollut läheskään niin valmistautunut kuin nyt, hän sanoo.

Sotiminen on silti kuluttavaa molemmille osapuolille.

–  Venäläiset tuovat Itä-Ukrainaan jatkuvasti uusia joukkoja. Tämä ei ole pysähtynyt missään vaiheessa. Olen silti varma, että lähettävät ne niitä miten paljon tahansa, me onnistumme pitämään rintaman Itä-Ukrainassa.

Puolustustaistelu on kuitenkin kuluttavaa. Siksi Raptorin mukaan pitäisi alkaa hiljalleen siirtyä kohti sodan lopettamista. Se taas tapahtuu, kun Ukraina saa vapautettua Venäjän siltä valtaamat alueet.

Siihen taas tarvitaan tukea länsimailta. Erityisesti sotilaat tarvitsevat länneltä lisää taistelupanssarivaunuja ja tykistöä.

–  Me voimme kyllä puolustautua onnistuneesti, mutta tällä tavalla sota ei koskaan lopu.

Ohjusiskut siviilikohteisiin suututtavat sotilasta

Ukraina tarvitsee myös lisää ilmatorjuntajärjestelmiä, Raptor sanoo.

Hän kertoo, että uutiset Venäjän tekemistä ohjusiskuista ukrainalaisiin kaupunkeihin tekevät sotilaat vihaisiksi ja tuntuvat ikäviltä. Venäjä on erityisesti viime syksystä lähtien ampunut ohjuksia ympäri Ukrainaa osuen useisiin siviilikohteisiin.

–  Me etulinjassa olevat sotilaat ymmärrämme, että olemme jatkuvasti uhattuina. On meidän tehtävämme puolustaa tätä maata. Mutta emme halua, että perheemme tai muut siviilit ovat uhattuina.

–  Meillä olisi rauhallisempi mieliala, jos tietäisimme, että perheemme ovat turvassa.

Lue myös:

    Uusimmat