Nelikymppinen nainen solvasi Ahmedia Instagramissa kommenttiketjussa, jossa keskusteltiin kulttuurisesta omimisesta.
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kunnianloukkauksesta naisen, joka solvasi rasistisesti ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmedia Instagramissa kaksi ja puoli vuotta sitten.
Alun perin aluesyyttäjä oli päättänyt, että tapauksen tutkinta lopetetaan, koska hänen ja poliisin tutkinnanjohtajan mukaan se oli liian vähäinen tutkittavaksi. STT uutisoi syyttäjän päätöksestä kevättalvella 2021.
Tapahtumaketju sai alkunsa, kun Ahmed kirjoitti loppuvuodesta 2020 Instagramissa kommentin erään artistin kaikille näkyvään päivitykseen, jonka alle oli virinnyt pitkä kommenttiketju kulttuurisesta omimisesta. Ahmed kirjoitti muun muassa, että haitalliset toimintamallit ovat usein tiedostamattomia, ja niistä pitäisi puhua Suomessa enemmän.
Tähän toinen Instagram-käyttäjä vastasi "Voi vittu teitä neekereitä". Ahmed teki asiasta rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.
Helmikuussa 2021 aluesyyttäjä Martina Rännälä päätti tutkinnanjohtajan esityksestä, että esitutkinta lopetetaan. Päätöksen mukaan syyttäjä tulisi jättämään asiassa syytteen nostamatta vähäisyysperusteella. Rännälä korosti tuolloin STT:lle, että siinä oli kyse asian rikosoikeudellisen merkityksen arvioinnista.
– Olen katsonut, että epäilty teko on tässä tapauksessa ollut rikosoikeudellisesti kokonaisuutena arvostellen vähäinen omassa rikoslajissaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kommentin kirjoittaminen olisi ollut täysin asiatonta, eikä kenenkään pitäisi kirjoittaa tällaisia kommentteja millekään alustalle, hän sanoi.
