Tyttärensä menettänyt Aira Samulin: ”Surun alle ei saa jäädä”

Aira Samulin täyttää 90 vuotta 2:10

Pirjo-tyttärensä menettänyt Aira Samulin aikoo jatkaa töitä surustaan huolimatta.

Pirteän ja energisen Aira Samulinin syksyssä on myös tummia sävyjä, sillä rakas Pirjo-tytär menehtyi jonkin aika sitten. Naiset ehtivät viettää yhdessä 71 vuotta.

Video: Aira Samulin kertoo pitkän iän salaisuuden

– Kyllä tämä yllättäen tuli, vaikka Pirjo oli niin kauan sairas. Olisin toivonut hänen olevan luonani vielä pitkään – kolme vuosikymmentä liian aikaisin Pirjo lähti, Samulin sanoo.

Tytär sairastui skitsofreniaan jo nuorena.

– Silloin 60-luvun lopulla tai seuraavinakaan vuosikymmeninä ei mieleltään sairastuneiden hoito ollut sellaista, kuin nykyään. Jos Pirjo olisi ollut nuori nyt, hänellä olisi voinut olla toisenlainen elämä, Samulin sanoo.

Aira Samulin korostaa tyttärensä ja tämän sairastumisen vaikutusta omaan elämäänsä.

– Pirjolla oli ihana luonne, hän oli aina valoisa eikä valittanut mistään. Pirjon myötä aloin tehdä monia asioita, yhtenä tärkeimmistä kiinnostuin mielenterveystyöstä.

Hänen mukaansa on tärkeää, että mielenterveystyössä keskitytään ongelmien ennaltaehkäisemiseen.

– Näistä asioista pitää pystyä puhumaan avoimesti – ilman häpeää, pelkoa tai syyllistämistä.

Kahdeksalla vuosikymmenellä yrittäjänä toiminut teräslady aikoo jatkaa töitä surustaan huolimatta.

– Yrittäjä ei tuosta vaan voi laittaa pillejä pussiin. Palkat on maksettava ja töitä tehtävä, Samulin kertoo.

– Surun alle ei ole hyvä jäädä.

Hektisen elämän stressaamille hän toivoo ennen kaikkea iloa ja hyvää mieltä.

– Tanssi on parasta lääkettä, musiikki ja rytmi. Tanssahdellen me erosimme myös Pirjon kanssa. Taustalla soi Glenn Millerin musiikki, kun Pirjo saattoi minut ovelle viimeisen kerran.

Lue myös:

    Uusimmat