Sairauskohtauksesta toipuva Aira Samulin ylistää saamaansa hoitoa MTV:lle: "Tästä on selvitty!"

Aira Samulin täyttää 90 vuotta 2:10

Sairauskohtauksesta toipuva Aira Samulin kiittelee vuolaasti Meilahden sairaalassa saamaansa hoitoa.

VIDEO: Aira Samulin kertoo pitkän iän salaisuuden

Legendaarinen tanssin ammattilainen ja yrittäjä Aira Samulin, 91, sai vakavan sairauskohtauksen viikko sitten. Asiasta ensimmäisenä uutisoi Ilta-Sanomat.

Hyväntuulinen Samulin vastaa helatorstaina puhelimeen sairaalan osastolta.

– Tästä on selvitty! Aira julistaa nauraen.

Samulinia on hoidettu tämä viikko liuotushoidoissa ja lisäksi hänestä on otettu liuta kokeita aina kolesterolista sydänfilmeihin.

– Kyllä nyt on otettu kaikki mahdolliset kokeet, näin tarkasti minua ei ole tutkittu koskaan aiemmin. Ei voi antaa tarpeeksi tunnustusta sairaanhoidolle ja Meilahdelle tästä kaikesta. Olen saanut kerta kaikkiaan upeaa hoitoa, Samulin kiittelee.

Samulin on vielä tämän päivän hoidettavana Meilahdessa, mutta huomenna perjantaina hän palaa kotiin, koska viikonlopuksi on jo suunnitelmia.

– Ylämummon äitienpäivä on jo lauantaina, eli koko konkkaronkka tulee paikalle silloin, Samulin kertoo odottavaisin tunnelmin.

Viime vuosi oli raskas

Sairaalassa levätessä Samulinilla on ollut aikaa pohdiskella tapahtunutta ja omaa vointiaan. Hän on ajatellut paljon viime vuotta, joka oli hänelle poikkeuksellisen raskas. Suomen 100-vuotisjuhlallisuudet veivät Samulinia ympäri maan, ajoittain oman jaksamisen kustannuksella.

– Tiesin jo etukäteen, että minulla tulee olemaan kovasti kysyntää. Oli hirveästi erilaisia tapahtumia, minne minut haluttiin paikalle, puhumaan ja keskustelemaan. Tunsin velvollisuudekseni mennä, Samulin kertoo.

– Ajattelin, että kutsuja pettyy, jos en saavu paikalle. Ja että jos osallistun yhteen veteraanitapahtumaan, toista ei voi jättää väliin, hän kuvailee.

Sairauskohtaus pysäytti Samulinin ja pakotti tämän miettimään arkeaan uudesta vinkkelistä.

– Tunsin kyllä väsymystä, mutta en huomannut, että se voisi olla oire jostakin. Nyt selvästi tunnen itseni paremmin. Opettelen sanomaan ei ja valitsen itselleni tärkeimmät tilaisuudet. Koitan ajatella sitä, mikä on minulle itselleni mieluisin paikka olla, Samulin toteaa päättäväisenä.

Samulinin lapsenlapsi Niko huomasi, ettei isoäidillä ole kaikki kunnossa ja soitti hänelle ambulanssin perjantaina. Hän ja muut lapsenlapset ovat toivoneet Airan hidastavan tahtia jo jonkin aikaa.

– Meilahdesta ei ole käsketty lopettamaan töitä, mutta lapsenlapset ovat sanoneet, että Aira on otettava suojelun kohteeksi! Samulin huudahtaa nauraen.

– Turhaan minä heitäkään toisaalta huolestutan, eikä väsyneenä ole kivaa. Pitää ruveta harkitsemaan ja rajoittamaan, hän myöntää.

Haastattelu päättyy, kun Samulinin hyvä ystävä Marko Björs saapuu noutamaan naista kahville. Samulin kertoo, että Björs on vieraillut hänen luonaan päivittäin.

– Tässä sen huomaa, että ystävät ja läheiset ovat kaikista tärkein asia.

Lue myös:

    Uusimmat