Mainos

Työttömät pettyivät kannustinrahaan - korotukset valuvat toisesta taskusta ulos

Vuoden alusta voimaan astunut työttömien aktivointiraha on karkaamassa työttömien kukkarosta. Työllistetyille luvattu noin sadan euron korotus peruspäivärahaan vähennetään suoraan toimeentulotuesta. Käytännössä tilanne on useimpien kohdalla plus miinus nolla.

Tähän saakka työtoimintaan on pitänyt osallistua pelkän Kelan maksaman kahdeksan euron ylläpitokorvauksen voimin. Vuoden alusta ylläpitokorvaus nousi eurolla ja myös päivärahaan tuli korotus.

Korotus leikkautuu kuitenkin pois muiden tukien mukana. Pettymys uuteen aktivointirahaan on nyt suuri ja tilanne suututtaa myös työtoiminnan järjestäjiä

- Tämä ei kannusta mihinkään suuntaan. Luvataan ja luvataan rahaa, mutta sitä ei vaan tule. Ja sitten, jos sitä tulee niin se vähennetään muista tärkeistä rahoista, Kokkolan kaupungin henkilöstöpäällikkö Boris Nygård arvioi.

Nygårdin mukaan asia tulee monille työttömille yllätyksenä.

- Siinä tilanteessa, kun on tekemässä sopimuksia aktivointiin tulemisesta, niin harva tietää miten se vaikuttaa rahalliseen tilanteeseen.

Jotta kannustinloukuista päästäisiin, järjestelmää pitäisi muuttaa. Eräs ratkaisu ongelmaan voisi olla se, että kaikki korvaukset maksettaisiin samasta luukusta.

Katso Outi Airolan raportti Kokkolasta

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.