Työskenteletkö kumppanisi kanssa kotoa? Seitsemän vinkkiä selviämiseen uudessa arjessa
Työntekijät kautta maan ovat saaneet uuden työkaverin, heidän rakkaansa.
Ensimmäiset päivät kotoa käsin työskentely kumppanin kera voi olla ihan hauskaa. Voitte yhdessä kokata lounasta ja aikaiset illalliset, eikä arvokasta vapaa-aikaa tuhlaannu työmatkoihin. Pidemmän päälle jatkuva yhdessäolo voi kuitenkin alkaa kiristämään hermoja.
CNN julkaisi seitsemän vinkkiä selviytymiseen uudessa arjessa ilman, että parisuhteesi kariutuu.
– Jokaisen avioliiton keskeinen tehtävä on erilaisuuksien hallintaa, parisuhde- ja perhepsykologi Anthony Chambers kertoo CNN:lle.
– Pariskunnilla, jotka ovat tällä hetkellä yhdessä 24/7, nämä erilaisuudet saattavat yllättäen paisua. Yleensä arjessa pariskunnat ovat päivittäin erossa toisistaan 8–12 tuntia, mikä helpottaa näiden ongelmien hallintaa.
1. Hyväksy muutos arjessa
Muuttuneen arjen hyväksyminen voi olla monelle haastavaa. Siihen on syynsä, miksi työtä ja hupia ei ole syytä yhdistää.
– Yhdessä oleminen 24/7 voi olla todella ahdistavaa, Chambers sanoo.
Ota hetki aikaa itsellesi ja tiedosta haasteet, joita saatatte kohdata muuttuneessa arjessanne. Selvitä uusi rutiini päiväänne ja hyväksy, että tilanteelle ei voi mitään, mutta se on väliaikaista.
2. Järjestä aamukokoontuminen
Avoimen kommunikoinnin tärkeys korostuu nykyisissä olosuhteissa. Kommunikoikaa siis avoimesti ja usein.
Liike-elämäpsykologi Melanie Katzman suosittelee pariskuntia ottamaan joka aamu hetki aikaa ja käymään läpi päivän aikataulun.
– Keskustelkaa siitä, mikä toimi eilen ja mikä ei toiminut. Käykää läpi myös päivän tehtävät ja kysykää toisiltanne, miten te voitte auttaa toisianne onnistumaan, tai mitä te voitte tehdä toistenne hyväksi tänään, Katzman suosittelee.
3. Vältä makuuhuonetta työpäivän ajan
Jos mahdollista, pyrkikää työskentelemään erillänne toisistanne. Välttäkää myös makuuhuonetta.
– Makuuhuoneen täytyy olla tila, jossa voitte vain jutella, nukkua tai nauttia toisistanne, psykologi Kathy Marshack kertoo.
– Makuuhuoneen kuuluu olla perheen tai pariskunnan omaa tilaa, ei työntekoa varten.
4. Järjestäkää yhdessä sovittu “älä häiritse” -tila
Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin tulla keskeytetyksi, kun olet täydessä vauhdissa jonkin työprojektin kanssa. Jatkuvat häiriöt ovat myös turhauttavia, kun sinun täytyy keskittyä saadaksesi työt valmiiksi ennen määräaikaa.
Sopikaa työpisteet tai työajat päivästä, jolloin tarvitsette täyden fokuksenne ja kieltäkää kaikenlaiset keskeytykset ja turhat häiriöt.
Samaan aikaan on kuitenkin tärkeää sopia ja löytää keinoja, joilla voitte osoittaa kumppanillenne, että keskeytykset eivät haittaa. Esimerkiksi istumalla keittiönpöydän ääressä suoritat kevyempiä työtehtäviä, kuten sähköpostien lukua, jolloin paussit eivät haittaa. Samalla tavalla, älä häiritse toista, jos työhuoneen ovi on kiinni.
5. Älä suhtaudu kumppaniisi kuin kollegaasi
Saatatte jakaa työhuoneen rakkaasi kanssa, mutta älä kohtele häntä kuin työkaveriasi.
Vaikka ikävöisitkin ideointia työkaverisi kanssa tai juoruilisit kollegasi kanssa edellisen tiimipalaverin käänteistä, älä tee niin kumppanisi kanssa.
Todennäköisesti jaatte talousaskareet ja lastenhoidon keskenänne. Älä lisää siihen vielä työhön liittyviä huolia. Sitä paitsi, vaikka et fyysisesti enää istu työkaverisi vieressä toimistossa, kannattaa häneen silti pitää tiiviisti yhteyttä virtuaalisesti työpäivän aikana.
– Se voi lisätä jopa liikaa paineita, jos odotat kumppanillasi olevan vastauksen tai ratkaisun kaikkeen, Chambers lisää.
6. Keksikää koodisana
Asiat tulevat hankaloitumaan. Teillä tulee olemaan hyviä ja huonoja päiviä. Katzman suosittelee kehittämään koodisanan, jonka avulla voitte kertoa kumppanillenne tarvitsevanne nyt tauon. Käyttäkää koodisanaa silloin, kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja sinun tekee mieli räjähtää.
– Se voi olla teidän kahden välinen vitsinne tai pelkkä sana, jonka avulla viestitätte toiselle, että nyt on parempi olla hetken yksin, Katzman suosittelee.
7. Syyttäkää Frankia
Näinä päivinä jokainen aina silloin tällöin tarvitsee syntipukkia. Keksikää siis mielikuvitussyntipukki, jota syyttää kaikesta turhasta.
– Syyttäkää mielikuvitustyökaveria tai kodinhoitajaa. Esimerkiksi: ”En voi uskoa, ettei Frank tyhjentänyt pesukonetta!” Tällainen toiminta rikkoo jännitteitä, Katzman selventää.
– On ihan ok nauraa, me emme voi olla jatkuvasti ylikierroksilla.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
20:53
Räjähdys golfpallotehtaalla – yli 80 loukkaantunut Taiwanissa
-
20:47
Mikä maltti! Kokenut hyökkääjä iski SM-liigassa 13 vuoden tauon jälkeen – Ilveksen Pelicans-piina jatkuu
-
20:47
Ainakin yksi kuoli ja 15 haavoittui Venäjän ohjusiskussa – MTV seuraa sotaa
-
20:45
Pekka Toveri: Venäjän on pakko kysyä, "onko Krim tärkeämpi kuin Moskova?"
-
20:24
Veikkausliigan suursensaatio lähellä häkellyttävää temppua
-
20:24
Kuningas Charlesin mielenosoitusten vuoksi lykkääntynyt valtionvierailu toteutui – näitä teemoja hän peräänkuulutti Ranskassa
-
20:15
Näin luodaan tunnelmaa – huima näky Jokerien fanipäädystä
-
20:11
Pelkkä myytti! Vastakohdat eivät rakkaudessa viehätäkään, kertoo tutkimus
-
Lataa lisää