Tutut suomalaiset esittelivät kalapuikkoviiksensä

Movember päättyy tänään, ja monet tunnetut suomalaismiehet kasvattivat viikset hyvän asian puolesta.

Movember-kampanjan tarkoituksena on kerätä viiksiä kasvattamalla varoja hyväntekeväisyyteen sekä laajentaa tietoisuutta miesten terveydestä - eritoten eturauhasen syövästä. Tarkoitus on siis kasvattaa mahdollisimman näyttävät viikset ja hankkia niille euroja lahjoittavia tukijoita. Movember kesti marraskuun ajan.

Tunnetut suomalaiset ovat kantaneet kortensa kekoon, ja viiksiä ovat kasvattaneet muiden muassa juontaja Heikki Paasonen, kokki Jyrki Sukula ja jääkiekkoilija Jarkko Ruutu. Sukula on joutunut Italiassa hauskoihin tilanteisiin viiksiensä takia.

– On Italiassa katsottu vähän pitkään, että mitä oikein meinaan. Siellä Movemberia ei niin tunneta. Oli aikamoinen tilanne, kun yritin naapurille italiaksi selittää, että eturauhasen hyväksi, Sukula nauraa.

Sisustussuunnittelija Teuvo Loman on kuullut negatiivisia kommentteja viiksistään, mutta se on saanut Lomanin kasvattamaan viiksiään entistä sisukkaammin.

– Tämä on sen verran ärsyttänyt ihmisiä, että me jatketaan tätä vielä seuraavankin kuukauden ajan. Haluan saada viiksistä tasapitkät vähän niin kuin otsatukankin. Suoraan on kyllä tullut kommenttia, että ei sovi ja voi kamalaa, Teuvo Loman kertoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat