Tuttavansa viidellä eri lyömävälineellä kaverinsa kanssa tappanut elinkautisvanki vapautuu – silpoi ja häpäisi ruumista

Helsingin hovioikeus on päättänyt vapauttaa uhriaan tämän murhaamisen jälkeen silponeen ja häpäisseen elinkautisvangin. Vapautuminen tapahtuu ensi syyskuussa, jolloin mies on istunut tuomiotaan 16 vuotta ja 10 kuukautta.

Mies tuomittiin murhasta elinkautiseen sen jälkeen, kun hän tappoi kaverinsa kanssa 24-vuotiaan miehen marraskuussa 2006 Kokkolassa. Veriteko oli erittäin raaka, esimerkiksi uhrin kaulalta ja kyljestä löytyi 17 veitseniskua.

Uhri oli humalatilansa takia puolustuskyvytön, kun mieskaksikko aloitti silmittömän pahpoinpitelyn yksityisasunnossa Kokkolassa.

Miehet löivät tuttavamiestä nyrkeillä, kolmella eri teräaseella, metallisella mopinvarrella ja vasaralla. Kaksikko kohdisti lyöntinsä hengenvaarallisille alueille, kuten päähän.

Väkivallan aikana uhri meni tajuttomaksi, mutta miehet jatkoivat edelleen pahoinpitelyä.

Uhrin kuoltua miehet silpoivat uhriaan muiden muassa irrottamalla tämän sydämen ja puhkomalla silmät. Kaksikko myös häpäisi uhrin ruumista.

Tuomion mukaan miehet pyrkivät hävittämään uhrin ruumiin.

Ei ilmeistä vaaraa muille

Hovioikeuden mukaan elinkautisvanki on syyllistynyt vankeusaikanaan uusiin rikoksiin. Miehestä tehdyn oikeuspsykiatrisen riskiarvion mukaan ei ole kuitenkaan ilmeistä vaaraa, että hän syyllistyisi vapauduttuaan toisten ihmisten terveyttä tai henkeä vaarantaviin rikoksiin.

Rikosseuraamuslaitos puolsi omassa lausunnossaan miehen vapauttamista.

Hovioikeus totesi, että ennen vapauttamista miehen on oltava puoli vuotta niin kutsutussa koevapaudessa, joka on käytännössä jalkapannalla valvottua vapautta.

Lue myös:

    Uusimmat