Koronan pitkäaikaisoireita voi kehittyä myös lapsille, mutta oireilu ei ole kovin yleistä.
Koronavirusinfektio voi aiheuttaa pitkäaikaisoireita myös lapsille, tuore tutkimus osoittaa. Oireet eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä muilla kuin sairaalahoitoa koronaoireiden takia tarvinneilla.
Koronavirusinfektion pitkäaikaisoireista puhutaan, kun oireet ovat kestäneet yli kolme kuukautta. Suomessa noin kolmannekselle koronavirusinfektion sairastaneista käy niin.
Nyt julkaistut tulokset perustuvat 8 eri maassa koronavirusinfektioon sairastuneiden 1 700 lapsen kolmekuukautisiin seurantatietoihin. Lapsia verrattiin samanikäisiin, jotka eivät olleet sairastaneet koronaa.
Tulosten mukaan pitkäaikaisoireita oli noin viidellä prosentilla kaikista koronavirusinfektioon sairastuneista ja kymmenellä prosentilla potilaista, jotka olivat olleet sairaalahoidossa koronainfektion takia.
Lue myös: Tutkimukset: Nämä tekijät lisäävät long covidin riskiä
Yleisimpiä long covid oireita lapsilla
Yleisimmät oireet olivat uupumus ja heikotus sekä yskä ja hengitysvaikeudet. Oireet olivat yleisempiä etenkin lapsilla, jotka olivat yli 14-vuotiaita, joiden sairaalahoito oli kestänyt yli kaksi vuorokautta sekä lapsilla, joilla oli ollut vähintään neljä koronaoiretta.