Tutkimus paljastaa: Ihmiset välittävät enemmän koirista kuin toisista ihmisistä

Asia on juuri niin kuin uumoilitkin: ihmiset pitävät enemmän koirista kuin toisista ihmisistä.

Society & Animals -julkaisussa hiljattain esitellyssä Bostonin yliopiston tutkimuksessa 240 opiskelijalle esiteltiin väärennettyjä lehtileikkeitä poliisiraporteista. Niissä kerrottiin, että joko ihmistä tai koiraa vastaan oli hyökätty pesäpallomailan kanssa. Ihminen tai koira oli menettänyt tajuntansa, jalka oli murtunut ja lisäksi tälle oli tullut syviä haavoja.

Osallistujat saivat siis täsmälleen samat tiedot aiheesta, lukuun ottamatta sitä, että uhri vaihtui: se oli joko vuoden ikäinen vauva, 30-vuotias aikuinen, koiranpentu tai kuusivuotias koira.

Osallistujilta kysyttiin heidän tuntemuksistaan, ja selvisi, että heitä harmitti koiranpennun, koiran ja vauvan kohtalo enemmän kuin aikuisen ihmisen. Kun uhrit laitettiin järjestykseen empatian mukaan, 30-vuotias aikuinen tuli viimeisenä.

Aikuinen koira sai matalammat empatiapisteet kuin ihmisvauva, joten iälläkin on merkitystä. Aikuinen koira voitti silti aikuisen ihmisen.

– Vastaajat olivat merkittävästi vähemmän huolestuneita, kun aikuisia ihmisiä kohdeltiin kaltoin, verrattuna ihmisvauvoihin, koiranpentuihin ja aikuisiin koiriin, tutkijat totesivat.

Tutkijoiden mukaan koiria ei nähty eläiminä, vaan ennemminkin "karvaisina vauvoina" tai perheenjäseninä ihmislasten rinnalla.

Koira kerää enemmän lahjoituksia kuin ihminen

Myös toinen tutkimus tukee tuloksia. Brittijärjestö lavasti pari vuotta sitten kaksi keksittyä lahjoituskampanjaa, joista kummassakin pyydettiin viittä puntaa "Harrisonin" pelastamiseksi. Kun Harrison oli koira, se sai paljon enemmän lahjoituksia kuin silloin, kun Harrison oli ihminen.

Tulokset osoittavat, että suloisen koiran hyvinvoinnista välitetään enemmän kuin tuntemattoman aikuisen.

Toisaalta tuloksissa on paljonkin järkeä. Koirat ja vauvat eivät voi puolustaa itseään tai kerätä itse rahaa itselleen, joten heistä tulee kannettua enemmän huolta. Moni olettaa, että aikuiset ihmiset osaavat huolehtia itsestään, joten ajatus heistä kärsimässä ei satuta niin paljon kuin pienen, puolustuskyvyttömän koiranpennun kaltoinkohtelu.

***

Lue myös:

    Uusimmat