Tutkimus havaitsi kannabiksen laillistamisen oudon vaikutuksen nuorten huumeiden käyttöön – syy myyjien vaihtumisessa?
Tuore yhdysvaltalaistutkimus havaitsi, että teinit käyttävät vähemmän kannabista niissä osavaltioissa, joissa kyseisen huumeen käyttö on laillistettu. Tutkimuksesta uutisoi muiden muassa CNN.
Niissä Yhdysvaltain osavaltioissa, joissa kannabiksen viihdekäyttö on laillistettu, nuoret näyttävät käyttävän huumaavaa ainetta yhä vähemmän, kertoo Montanan osavaltionyliopiston tuore tutkimus.
Lukioikäisten keskuudessa viimeisen kuukauden aikana vähintään kerran kannabista käyttäneiden määrä laski kahdeksalla prosentilla ja vähintään kymmenen kertaa käyttäneiden määrä yhdeksällä prosentilla niissä osavaltioissa, joissa kannabiksen viihdekäyttö laillistettiin.
Tulokset ilmestyivät JAMA Pediatrics -julkaisussa.
Näin tutkimus tehtiin
Tutkimusta varten tutkijat analysoiva vuosilta 1993–2017 kerättyä dataa noin 1,4 miljoonasta lukioikäisestä yhdysvaltalaisesta. Tutkijat kartoittivat nuorten kannabiksen käyttöä itseraportointien avulla. Vastauksia tutkittiin ennen ja jälkeen kannabista koskevien lakien muuttumisen jälkeen.
Kannabiksen käyttö nuorten keskuudessa näytti vähenevän päihdekäytön laillistamisen seurauksena. Lääkinnällisen käytön laillistamisella ei ollut samanlaista vaikutusta.
Syy myynnin valvonnan lisääntymisessä?
Yhdysvalloissa kannabiksen päihdekäyttö on sallittua kymmenessä osavaltiossa.
Koska kannabiksen käyttö osassa Yhdysvaltoja on laillistettu vasta äskettäin, olisi laillistamisen vaikutuksia nuorten päihdekäyttäytymiseen hyvä tarkastella uudestaan parin vuoden päästä, tutkijat uskovat.
Mutta mistä mahdollinen ilmiö voisi johtua? Tutkijat arvelevat, että mahdollinen selitys kannabiksen käytön vähenemiselle sen laillistuttua on myynnin siirtyminen huumekauppiailta valvonnan alaiseksi. Se tarkoittaa, että nuorten täytyy todistaa ikänsä kannabista ostaessaan.
Kannabiksen kokeilu yleisempää nuoremmissa ikäluokissa
Kannabiksen käyttö on lähtenyt kasvuun tämän vuosikymmenen puolivälissä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kokeilu on yleisempää erityisesti nuoremmissa ikäluokissa. Vuoden 2015 tutkimustulosten mukaan 15–16-vuotiaista suomalaisista koululaisista kahdeksan prosenttia oli kokeillut kannabista ainakin kerran. Suomessa kannabis on luokiteltu laittomaksi huumausaineeksi.
Erityisesti nuorten kannabiksen käyttö saattaa olla haitallista. Alkuvuonna julkaistu australiaistutkimus vihjaa, että jo vähäinen kannabiksen käyttö muuttaa nuorten aivojen rakennetta.
Hyviäkin puolia pössyttelyssä on tutkimuksissa havaittu. Kannabis nimittäin näyttää lisäävän siittiöiden määrää siemennesteessä. Lisäksi kannabista säännöllisesti polttelevat naiset näyttävät saavan muita todennäköisemmin hyvän orgasmin.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: CNN, BBC, JAMA Pediatrics, THL
Uusimmat
-
00:29
Kylian Mbappe pelasti Pariisin tuskasta – jättilohkon panokset kasautuivat hurjalla tavalla, Barcelona marssi jatkopeleihin
-
00:04
Ihminen jäi puristuksiin traktorin perässä olevaan hiekoittimeen Nummelassa
-
23:51
Tulipalo Espoossa – yksi ihminen sai vakavia vammoja
-
23:38
Oikeuskansleri A-studiossa: Itäraja kokonaan kiinni, koska kansalliseen turvallisuuteen kohdistuu vakava uhka
-
23:25
Kenian tulvauhrien määrä tuplaantunut – lähes 90 000 joutunut jättämään kotinsa
-
23:13
Ukraina: Venäjä yritti myrkyttää Ukrainan sotilastiedustelun päällikön vaimon – MTV seuraa sotaa
-
23:11
Newcastlen ruotsalaistähti järkytti Kylian Mbappea ja Pariisia – tähtien lohko kiristyy entisestään
-
22:58
Lisää panttivankeja vapautettu Gazassa, 30 palestiinalaisvankia vapaaksi Israelin vankiloista – MTV seuraa sotaa
-
22:58
33-vuotias kehonrakentaja on kuollut – huhuja seurasi jyrkkä julistus
-
22:51
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
22:42
Eemeli Suomi 3+1, HPK:n avainpuolustaja hurjana – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
22:38
Ei herkille: Mies koikkelehti pihalla – UFC-tähti hyökkäsi paikalle pistooli kädessä
-
22:36
Ei yhtäkään turvapaikanhakijaa Raja-Joosepin rajanylityspaikalle tiistaina
-
22:35
Sisäministeri Rantanen: Näin Venäjä pyrkii nyt vaikuttamaan – "Jopa kuvia kuolleista ihmisistä itärajalla"
-
22:31
Rangaistuspotku molemmissa päissä – ensimmäiset minuutit täyttä hulinaa San Sirolla
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
Lataa lisää