Tutkimus: Lasten masennusoireet voivat helpottua liikunnan avulla

Väitöstutkimus: Masennuksella usein biologisia taustatekijöitä 7:18
KATSO MYÖS: Väitöstutkimus: Masennuksella usein biologisia taustatekijöitä. Haastattelussa Tampereen yliopiston psykiatri ja lääketieteen lisensiaatti Mari Archer.

Tutkimuksessa havattiin liikunnan todennäköisesti auttavan lasten masennusoireiden hoidossa.

Lasten ja nuorten masennusta hoidetaan terapialla ja lääkkeillä, mutta niiden lisäksi myös liikunta saattaa lievittää masennusoireita. Tuoreen meta-analyysitutkimuksen perusteella ohjatut liikuntaryhmät voisivat tukea muuta masennushoitoa.

Tutkimuksessa yhdistettiin ja analysoitiin 21 tutkimuksen aineistot, jotka koostuivat yhteensä 2 400 keskimäärin 14-vuotiaan seurantatiedoista.

Ohjattuun liikuntaryhmään satunnaistettujen masennusoireet lievittyivät enemmän kuin verrokkiryhmäläisten, analyysi osoitti. Tämä havaittiin riippumatta muun liikunnan määrästä, lasten mahdollisista muista sairauksista ja monista taustamuuttujista.

Voimakkain yhteys koski diagnosoitua masennusta tai muuta mielenterveyden häiriötä sairastavia sekä yli 13-vuotiaita.

Tulokset olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat liikunnan todennäköisesti auttavan lasten masennusoireiden hoidossa. Aiemmissa tutkimuksissa liikunta on lievittänyt myös aikuisten masennusoireita ja ahdistuneisuutta. Vaikutus voi johtua suoraan liikunnasta, mutta myös liikunnan sosiaaliset puolet saattavat selittää osan.

Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.

Noin 5–6 prosenttia suomalaisista 13–18-vuotiaista sairastaa masennusta.

Katso myös: Millainen on nuorten fyysinen kunto?

Millainen on nuorten fyysinen kunto? Haastattelussa 38 vuotta liikuntaa opettanut Ari 11:03
Millainen on nuorten fyysinen kunto? Haastattelussa 38 vuotta liikuntaa opettanut Ari.

Copyright Duodecim 2023. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat