Tutkimuksen mukaan keuhkonsiirto voi pelastaa vakavaa koronavirusinfektiota sairastavan.
Keuhkonsiirto voi olla ainoa keino pelastaa pahaa koronavirusinfektiota sairastavan henki tapauksissa, joissa hengityskoneestakaan ei enää ole apua. Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin kahtatoista keuhkonsiirron saanutta koronapotilasta.
Lue myös: Yhdysvaltalaismiehen painajainen jatkuu – kärsinyt koronaoireista jo yli vuoden
Potilaat kärsivät akuutista hengitysvajausoireyhtymästä
Potilaat kärsivät koronavirusinfektion aiheuttamasta akuutista hengitysvajausoireyhtymästä (ARDS). Keuhkokuvien perusteella heillä oli vakavia keuhkovaurioita, jotka eivät parantuneet hengityskonehoidosta ja veren kehonulkoisesta happeuttamisesta huolimatta.
Lue myös: Elizabeth ihmetteli, miksi kuntopyöräily tuntui yllättäen kovin rankalta – sitten yskän mukana alkoi tulla verta: "Minua alkoi kalvaa tunne siitä, että nyt olisi kyse jostain vakavasta"
Keuhkonsiirron ansiosta potilaat pääsivät hengityskoneesta
Keuhkonsiirto oli erittäin monimutkainen toimenpide, mutta sen ansiosta potilaat pääsivät hengityskoneesta ja toipuivat samaan tapaan kuin keuhkonsiirtopotilaat yleensäkin.
Siirrettyihin keuhkoihin ei ilmaantunut koronavirusinfektiota.
Lue myös: Nainen itki verta kuukautisten aikaan – lääkärit selittävät, mistä pelottava oire johtuu
Todennäköisesti ainoa pelastava hoito osalle koronavirusinfektiopotilaista
Tulokset perustuvat pieneen potilasjoukkoon, mutta tutkijoiden mukaan ne osoittavat keuhkonsiirron olevan todennäköisesti ainoa pelastava hoito osalle koronavirusinfektiopotilaista, joilla on akuutti hengitysvajausoireyhtymä.
Tutkimus julkaistiin Lancet Respiratory Medicine -lehdessä.
Lue myös: Veritulppa iskee salakavalasti ja voi johtaa kuolemaan – näistä oireista lääkäriin
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Copyright 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.