Tutkimus ennustaa ihmisten tyhmenevän vuosisadan loppuun mennessä – syynä liikaa kohonneet hiilidioksiditasot
Hiilidioksiditasojen globaali nousu saattaa johtaa laajamittaiseen ajattelukyvyn heikentymiseen ihmiskunnassa, jos kehitys jatkuu nykyisenlaisena, tuore tutkimus varoittaa.
Korkeiden hiilidioksidipitoisuuksien haitat ajattelulle esimerkiksi huonosti ilmastoiduissa koululuokissa on tiedetty pitkään, mutta tulevaisuudessa voimme olla tilanteessa, jossa ulkoilman hiilidioksiditasot ovat niin korkeat, että sisäilma on haitallista kaikkialla.
Tutkimus julkaistiin GeoHealth-tiedelehdessä, ja siinä mallinnettiin erilaisten ulkoilman hiilidioksiditasojen vaikutuksia sisäilman hiilidioksiditasoihin. Olemassa olevan tutkimustiedon perusteella tutkijat arvioivat myös millaisia vaikutuksia tällä olisi ihmisen ajatteluun ja kognitiivisiin toimintoihin.
Jos globaalit hiilidioksidipäästöt jatkuvat nykyisellä tasolla, tutkijoiden mukaan vuonna 2100 hiilidioksiditasot voivat monissa paikoin olla sisätiloissa tasolla, joka aiheuttaa huomattavaa haittaa ajattelulle. Aiempien tutkimustulosten valossa tämä tarkoittaisi 25 prosenttia heikompia tuloksia päätöksentekoa mittaavissa testeissä ja 50 prosentin pudotusta monimutkaisempaa, strategista ajattelua mittaavissa testeissä. Ilmanvaihdon parantaminen ei juurikaan auttaisi tilanteessa, jossa myös ulkoilman hiilidioksiditasot ovat korkeat.
Mallinnukseen liittyy lukuisia epävarmuuksia, joiden takia tuloksia kannattaa tulkita maltilla. Ne kuitenkin osoittavat globaalilla hiilidioksiditasojen nousulla voivan olla suoria vaikutuksia ihmisen ajattelukykyyn. Nuo vaikutukset myös olisivat ehkäistävissä toimilla, jotka hillitsevät ilmastonmuutosta. Tutkimuksesta uutisoi Nature-lehti.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Copyright 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää