Tutkimus: Bakteerien aiheuttamat infektiot maailman toiseksi yleisin kuolinsyy – tässä viisi kuolettavinta

Koronalla yllättävä vaikutus sisäelimiin, selviää vuosia kestäneistä tutkimuksista –"Tartunta on kuin ikääntymisen kiihdytin" 1:54
Katso tutkijoiden haastattelut.

Bakteerien aiheuttamat infektiot olivat maailman toiseksi yleisin kuolinsyy vuonna 2019, selviää Lancet-lehdessä julkaistusta laajasta tutkimuksesta.

Bakteerien aiheuttamiin infektioihin kuoli kyseisenä vuonna noin 7,7 miljoonaa ihmistä eli noin joka kahdeksas vuonna 2019 kuolleesta.

Tutkimuksessa tarkkaillusta 33 bakteerista viisi (Staphylococcus aureus, Escherichia coli, Streptococcus pneumoniae, Klebsiella pneumoniae ja Pseudomonas aeruginosa) aiheutti yli puolet kuolemantapauksista.

Bakteerien aiheuttamien infektioiden edellä kuolinsyissä olivat iskeemiset sydänsairaudet, jotka voivat ilmentyä esimerkiksi sydänkohtauksina.

– Tutkimus paljastaa ensimmäistä kertaa bakteerien aiheuttamien infektioiden haasteen maailman terveydelle täydessä laajuudessaan, sanoo yhdysvaltalaisen Institute for Health Metrics and Evaluation -terveystutkimusinstituutin johtaja Christopher Murray, joka on yksi tutkimuksen tekemiseen osallistuneista tutkijoista.

Tutkimuksessa korostuivat myös köyhien ja rikkaiden alueiden erot. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa kuolleisuus bakteerien aiheuttamien infektioiden vuoksi oli väkilukuun suhteutettuna noin nelinkertainen Länsi-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan verrattuna.

Tutkimuksen toteuttaneessa Global Burden of Disease (GBD) -tutkimusohjelmassa on mukana tuhansia tutkijoita ympäri maailmaa. GBD:n toimintaa rahoittaa Bill ja Melinda Gatesin säätiö.


Lue myös:

    Uusimmat