Monet toivovat, että kesä ja lämpimät säät nujertaisivat koronapandemian. Yleensä hengitystieinfektioita aiheuttavat virukset laimenevat kesällä. Tutkijat kuitenkin varoittavat, että koronan kohdalla tämä ei välttämättä päde. Kesä voi kuitenkin hieman hidastaa epidemian etenemistä.
Monet elättelevät toivoa siitä, että koronavirus ei menestyisi lämpimissä sääoloissa. Jos näin olisi, pandemia voisi pysähtyä tai ainakin hidastua kesällä. Tutkijat muistuttavat, että tutkimustietoa asiasta ei ole.
– Emme oikeastaan voi ajatella niin, että kesällä epidemia laimenee. Epidemia on vasta alkuvaiheessa tällä hetkellä, muistuttaa Helsingin yliopiston infektiotautien apulaisprofessori Tarja Sironen.
Lue myös: Pitkä ennuste lupaa koleaa koronakevättä ja sateita lumesta hyiseen veteen: "Ei ole selvää lämpenemistä luvassa"
Kuoleeko korona saunassa? 8 vaarallista koronamyyttiä – älä levitä näitä
Kesä voi hidastaa viruksen leviämistä
Monet virukset eivät viihdy lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa eivätkä kestä auringon ultraviolettisäteilyä. Tämä pätee koronavirukseenkin ja tartunnat voivat vähentyä jonkin verran kesällä. Pandemiaa kesä ei kuitenkaan pysäytä.

