Suomessa ei vielä lähiaikoina voida puhua arkeen palaamisesta, mutta kun aika tulee, on koronavirustartuntojen toisen aallon mahdollisuus myös kotimaassa olemassa. Pahimmillaan virus voisi palata talvesta toiseen.
Suomessa on yhä käynnissä tartuntojen ensimmäinen aalto. Turun yliopiston virusopin professorin Ilkka Julkusen mukaan on vaikea ennustaa, milloin toinen aalto Suomeen tulisi, vai tulisiko ollenkaan.
Siihen vaikuttavat suuresti tartuntojen määrät ensimmäisen aallon aikana, väestön immuniteetti, sekä muun muassa maamme sijainti maapallolla.
– Minä näkisin, että tässä on oikeastaan kolme vaihtoehtoa, Julkunen sanoo.
Lue myös: Sairastanut voi tartuttaa jopa viiden viikon ajan – immuniteetti koronavirukseen ei varmistu yhdellä vasta-ainetestillä
Epidemiat voivat tukahtua tai palata voimakkaampina
Ensimmäinen vaihtoehto Julkusen mukaan on se, ettei varsinaista toista aaltoa tulisi ollenkaan.
Se on mahdollista, jos rajoitustoimet toimivat ja viruksen leviäminen saadaan Suomessa pysäytettyä. Jos virus ei pääse siirtymään uusiin isäntiin, eli tässä tapauksessa ihmisiin, se voidaan hävittää kokonaan. Leviäminen voitaisiin pysäyttää myös lääkkeellä tai rokotteella. Joskus ne laantuvat itsestään, kun suurin osa väestöstä on jo saanut immuniteetin.
Sairauksia ei aina saada kukistettua kokonaan, vaan se jää elämään ihmisten keskuuteen. Mutta ihmiset saattavat myös oppia elämään sen kanssa.
– Toinen vaihtoehto on, että se jää tavallaan väestöön ja aiheuttaa jatkuvasti pieniä epidemiaryppäitä. Eli sellaista voimakasta toista aaltoa ei tulisi, Julkunen kuvailee.
Kolmas vaihtoehto on, että kevään ja kesän kuluessa tautitapaukset vähenevät voimakkaasti ja katoaisivat lähes kokonaan, mutta syksyllä tai viimeistään talvella tauti tulisi uudestaan takaisin voimakkaana ilman kylmetessä.

