Tutkijat löysivät uuden hailajin Meksikonlahden syvyyksistä – lilliputin kokoinen hai ruiskuttaa hohtavaa ainetta veteen

Tutkijat löysivät uuden hailajin Meksikonlahden syvyyksistä – lilliputin kokoinen hai ruiskuttaa hohtavaa ainetta veteen 0:45

Merkillinen hai on toinen taskuhai, jonka tutkijat ovat havainneet.

Tutkijat löysivät kämmenelle mahtuvan hain hieman vahingossa, sillä Meksikonlahdelle heidät toi kaskelotteihin liittyvä tutkimus. 

Laji on nimetty amerikkalaiseksi taskuhaiksi, latinaksi mollisquama mississippiensis. Se ei välttämättä ole hailajien pelottavimmasta päästä, mutta sitäkin kummallisempi se on.

Pikkuruinen, vain noin 14 senttimetriä pitkä hai erittää hohtavaa nestettä pienestä etuevien vieressä sijaitsevasta rauhaspussistaan. Nesteen uskotaan olevan saalistusta varten, sillä hohto houkuttaa saalista luokseen, ja hai pystyy väijymään sen alapuolella. 

Ensimmäinen amerikkalainen taskuhai

Meksikonlahdelta löydetty yksilö on ensimmäinen amerikkalainen taskuhai, kertoo Tulanen yliopiston tuore tutkimus.

Meksikonlahdelta löydetty yksilö jäi tutkijoiden näytteiden joukkoon jo 2010, mutta se varsinaisesti havaittiin ja löydettiin niiden joukosta vasta 2013. Yksilö oli kaiken kaikkiaan toinen taskuhai, jonka tieteilijät ovat raportoineet nähneensä. Ensimmäinen tavattiin vuonna 1979 Tyynellämerellä Perun vesistössä, mutta tutkijoiden mukaan Tyyneltämereltä ja Meksikonlahdelta löydetyt taskuhait edustavat eri lajeja. 

Pimeässä hohtaminen tai pimeässä hohtavan aineen ruiskuttaminen ei ole erityisen ainutlaatuinen kyky merenpohjissa. Yhdysvaltain kansallinen merentutkimuslaitos NOOA arvioi, että noin 90 prosenttia avoimissa vesissä elävistä eläimistä ovat jollakin tavalla kykeneviä hohtamaan. Arviossa on syytä ottaa huomioon se, että syvänmereneliöitä on tutkittu toistaiseksi niukasti.

– Se, että vasta yksi ainoa taskuhai on löydetty Meksikonlahdelta todistaa sen, miten vähän tiedämme alueesta ja erityisesti sen syvemmistä vesistä – ja miten moni muu laji vesialueella odottaa löytämistään, Tulanen biodiversiteetin tutkimusinstituutin johtaja Henry Bart sanoo.

Tutkimus uudesta lajista julkaistiin hiljattain Zootaxa-julkaisussa. 

Aiheesta kirjoittavat esimerkiksi CNN ja Associated Press

Lue myös:

    Uusimmat