Tutkija: Menestyvä Youtube-video on aito ja hyvännäköinen

Youtubessa julkaistavien videoiden on oltava todentuntuisia menestyäkseen, sanoo videologeja eli videopäiväkirjoja tutkinut Helsingin yliopiston tutkija Karoliina Talvitie-Lamberg.

Todentuntuisuus korostuu etenkin videopäiväkirjoissa.

– Videon on oltava jollain tapaa autenttinen, eli katsojan pitää pystyä tuntemaan, että video on totta. Toinen selkeä piirre sille, että video tulee katsotuksi, on se, että se on hyvännäköinen. Televisuaalinen viestintä on se, mikä siellä tehoaa. Eli videon pitää olla jollain lailla hyvännäköinen, eikä haittaa, että videossa esiintyvä henkilö on myös edustava, Talvitie-Lamberg kertoi MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Talvitie-Lamberg tutkinut muun maussa raskauteen liittyviä videopäiväkirjoja, joissa raskaana olevat naiset kertovat hyvin henkilökohtaisia asioita miljoonille katsojille.

– Videoiden taustalla näyttäisi olevan hyvin voimakas halu jakaa oma asiansa. Vaikka asia olisi kuinka henkilökohtainen, se halutaan jakaa, ja sille toivotaan yleisöä. Esimerkiksi raskauspäiväkirjoissa ihmiset saattavat sanoa, etten ole kertonut tästä muuta kuin vanhemmilleni ja miehelleni, enkä aio kertoa tästä kenellekään muulle. Silti palveluun ladataan video, jossa avaudutaan tästä asiasta.

Talvitie-Lambergin mukaan videoissa tärkeätä on palveluun liitetty yhteisöllisyyden ajatus ja se, että tämä yhteisöllisyys koetaan turvalliseksi.

– Ihmisillä on jonkinlainen yhteisöllisyyden kaipuu ja siihen palvelu tarjonnut kanavan.

Talvitie-Lamberg viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa YouTuben kulttuurisesta osallistumisesta.

(MTV3)

Katso Karoliina Talvitie-Lambergin studiohaastattelu (Huomenta Suomi 5.2.2013)

Lue myös:

    Uusimmat