Turvallisuudesta piittaamattomat miehet kaahasivat poliisia karkuun ja vaaransivat ihmishenkiä Pohjois-Karjalassa

Hurjaa ylinopeutta ajaneet autoilijat eivät vaarantaneet vain omaa henkeään. Molemmilla oli kyydissään matkustajia.

Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan kahdesta ylinopeutta ajaneesta autoilijasta.

Maanantaina illallla kello 23 maissa henkilöauto ajoi poliisipartiota karkuun Liperintiellä Liperin tanssilavan kohdalta Ylämyllyn suuntaan.

Henkilöauto jätätti poliisipartiota poliisiauton nopeuden vaihdellessa takaa-ajotilanteessa 157–170 km/h.

Vastaantulleen liikenteen ja liukkaan kelin vuoksi vuoksi poliisipartio luopui takaa-ajosta. Partio tavoitti kyseisen henkilöauton kello 23.30 Ruuhitieltä Joensuun Rantakylästä.

– Henkilöautoa kuljettaneella joensuulaismiehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, eikä ajokuntokaan ollut puhallustestin mukaan kunnossa. Miehen puhallustulos oli 1.20 promillea, tiedotteessa kerrotaan.

Autoa ajaneella miehellä oli kyydissään kaksi matkustajaa. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Poliisipartiota karkuun

Maanantain ja tiistain välisenä yönä kello 3.25 Siltakadulta Kuopiontielle Kuopion suuntaan Joensuussa lähtenyt henkilöauton kuljettaja lähti ajamaan poliisipartiota karkuun.

Poliisipartio saanut autoa pysäytettyä Kuopiontielle.

– Kuopiontieltä auto kääntyi Onttolantielle, sieltä edelleen Puntarikoskentielle, missä sen vauhti mutkaisella ja liukkaalla tiellä nousi paikoin yli 100 km/h rajoitusten tiealueilla ollessa 50-60 km/h, tiedotteessa sanotaan.

– Muutamia kilometrejä Puntarikoskentietä ajettuaan kuljettaja kuitenkin pysähtyi. Kuljettajana toimineella joensuulaismiehellä ei ollut ajo-oikeutta.

Miehellä oli kyydissään kaksi matkustajaa. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Lue myös:

    Uusimmat