Turkissa syntynyt kansanedustaja vaihtanee terrorismin takia lomakohdetta – "Tottakai se koskettaa minua"

Turistimaana tunnetun Turkin matkailu on kokenut kovan kolauksen. Terrori-isku lentokentälle ja muutenkin maan levoton tilanne on saanut monet harkitsemaan uudelleen matkustamista Turkkiin. 

Näin on käynyt myös kansanedustaja Ozan Yanarille (vihr.). 

Yanarin vanhemmat ovat turkkilaisia ja hän on lapsuudessaan asunut eri puolilla Eurooppaa. Suomeen hän muutti 14-vuotiaana.

Yanar kertoo miettineensä perheensä lomamatkaa Turkkiin tänä kesänä, mutta terrori-iskut ja Turkin levoton tilanne ovat saaneet hänet miettimään asiaa uudelleen. Yanar uskookin, että tällä kertaa lomakohde löytyy jostain muualta.

– Surullisin mielin seuraan Turkin tilannetta. Haluaisin, että kaikki maat voisivat hyvin ja ihmiset pystyisivät elämään sovussa. Se on synnyinmaani, minulla on siellä perhettä ja ystäviä, niin tottakai se koskettaa minua. 

"Kunhan Turkki hoitaa"

Turkilla on vahva rooli muun muassa pakolaiskriisissä. Yanar uskoo, että maa käyttää "portinvartijan" asemaansa myös hyväksi. 

– Syyttäisin kyllä myös Eurooppaa ja EU:ta. Olemme lähestyneet asiaa niin, että kunhan Turkki vaan pitää rajansa kiinni eikä päästä pakolaisia eteenpäin, niin voimme sulkea silmämme maan sisäiselle tilanteelle.

Yanarin mukaan tämä kertoo ennen kaikkea Euroopan poliittisesta ilmastosta pakolaiskriisiä kohtaan.

– Se on sääli. EU korostaa ihmisoikeuksia ja me kutsumme ihmisiä arvounioniksi. Meidän pitäisi ottaa krisiistä paljon isompi vastuu. Turvallisia reittejä pitäisi luoda ja kiintiöpakolaisia ottaa enemmän.

Kritiikkiä ei kestetä

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin otteissa on näkynyt Yanarin mukaan se, ettei hän halua kuunnella mielenosoittajien ajatuksia eikä kritiikkiä. 

– Hän on jatkanut aina vaan vahvemmalla kärjistävällä, polarisoivalla linjalla, hän sanoo.

– Turkin kehitys on ollut pitkä prosessi. Näkisin, että itsevaltaisuuden nousu alkoi viimeistään vuonna 2009-2010, kun terrorismin torjunnan varjolla on perusteltu myös toisinajattelijoiden hiljentämistä. AKP-puolue, joka on johtanut Turkkia vuodesta 2002, on koko ajan tullut yhä itsevaltaisemmaksi. Puolue ei kestä kritiikkiä ja kehitys on jatkunut lumipalloefektinä. 

Yanarin mukaan myös suomalaisten ja muiden eurooppalaisten pitäisi huolestua enemmän Euroopan rajoilla tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista.

– Meidän pitää kritisoida sitä, että muualla ihmiset eivät voi elää yhtä vapaasti kuin meillä eikä media voi toimia vapaasti. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja kaikkialla.

Katso koko SuomiAreenan ohjelma ja kaikki puhujat osoitteesta suomiareena.fi

Torstain suorat verkkolähetykset: 


Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat