Tuore tutkimus: Tämä ruokavalio on paras, kun haluaa säilyttää tulokset painon pudottua
Tuoreen tutkimuksen mukaan vähähiilihydraattinen ruokavalio voi edistää aineenvaihduntaa ja helpottaa painonpudotuksen säilymistä, uutisoi CNN.
Jos painonpudotuksen tulokset haluaa säilyttää, kannattaa noudattaa ruokavaliota, johon kuuluu vähän hiilihydraatteja. Näin todettiin tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa, joka ilmestyi keskiviikkona BMJ-julkaisussa.
Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 164 ylipainoista tai liikalihavaa ihmistä. Osallistujien painoa pudotettiin tutkimuksen alussa 12 prosenttia, jonka jälkeen he alkoivat noudattaa ruokavaliota, johon kuului joko paljon, keskimäärä tai vähän hiilihydraatteja.
Ensimmäinen ryhmä söi 60 prosenttia hiilihydraatteja ja 20 prosenttia rasvaa, keskimmäinen 40 prosenttia hiilihydraatteja ja 40 prosenttia rasvaa sekä viimeinen 20 prosenttia hiilihydraatteja ja 60 prosenttia rasvaa. Kaikkien ruokavaliosta 20 prosenttia oli proteiinia.
Osallistujat noudattivat ruokavaliota yhteensä 20 viikkoa, ja heidän saamiaan ruokamääriä kontrolloitiin. Jos osallistujan paino alkoi tippua tai nousta, kalorimäärää muutettiin sen mukaisesti, jotta paino pysyisi tasaisena.
Katso alla olevalta videolta keskustelua, miten normaalipainoiset ovat onnistuneet pitämään vuosikausia painonsa kohdillaan! (Artikkeli jatkuu videon alla.)
Vähähiilihydraattinen ruokavalio pitää aineenvaihdunnan liikkeellä
Tutkijat seurasivatkin sitä, millainen vaikutus eri hiilihydraattimääriä sisältävillä ruokavalioilla on aineenvaihduntaan.
– Meille kävi ilmi, että sillä ruokavalion lajilla, jota ihmiset noudattivat, oli merkittävä vaikutus heidän aineenvaihduntaansa. Ne, jotka noudattivat vähähiilihydraattista ruokavaliota, polttivat 250 kaloria päivässä enemmän kuin ne, jotka olivat korkean hiilihydraattisella ruokavaliolla siitä huolimatta, että kaikki ryhmät olivat saman painoisia, kertoo tutkimuksen päätutkija David Ludwig, joka toimii sekä Bostonin lastensairaalassa että Harvardin yliopistossa lastentautien ja ravintotieteen professorina.
– Nämä tutkimukset osoittavat, että kaikki kalorit eivät ole samanlaisia keholle aineenvaihdunnan näkökulmasta, ja että hiilihydraattien rajoittaminen voi olla parempi strategia kuin kalorien rajoittaminen pidempiaikaiselle onnistumiselle, Ludwig jatkaa.
Tutkija uskookin, että vähähiilihydraattinen ruokavalio voisi laihduttaa pidemmällä aikavälillä, vaikka siinä ei valvottaisi kaloreita.
Tutkimus kerää myös kritiikkiä
Vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta puhuvaan tutkimukseen on suhtauduttu myös kriittisesti. Esimerkiksi Glasgow'n yliopiston aineenvaihduntaa tutkiva lääketieteen professori Naveed Sattar, joka ei osallistunut tutkimukseen, oli varuillaan tuloksista.
Tutkimuksessa vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet söivät enemmän kaloreita säilyttääkseen saman painoin kuin verrokkiryhmissä olevat. Sattarin mukaan tärkeää onkin nimenomaan painonmuutos, joka onnistuu mitä tahansa laihdutuskuuria noudattamalla. Tämä taas on todettu pidemmissä ja laajemmissa tutkimuksissa.
Huippukunnossa oleva personal trainer: Tämän vuoksi en koskaan valitsisi vähähiilarista ruokavaliota
– En usko, että tämä tutkimus muuttaa mitään, eikä se vakuuta minua, että vähähiilihydraattiset ruokavaliot ovat tarkoituksenmukaisesti parempia merkityksellisiin terveystuloksiin. Merkittävät todisteet eivät tue tätä, Sattar sanoo.
Asiantuntijat myös huomauttivat, että vähähiilihydraattisen ruokavalion korkea tyydyttyneen rasvan pitoisuus voi johtaa kohonneeseen korkean kolesterolin ja sydänsairauksien riskiin.
Lisäksi aineenvaihdunnan eroja voivat selittää osallistujien aktiivisuus, jota ei mitattu. Muutoksia ovat voineet johtua myös syötyjen ruoka-aineiden muista ominaisuuksista kuin vain rasva- ja hiilihydraattipitoisuudesta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää