Tuntuuko sinustakin, että lunta on satanut hirveän paljon? Meteorologi vahvistaa havaintosi ja kertoo, mistä se johtuu – mutta pian tulee märkä käänne!

Lunta on tuiskuttanut viikosta toiseen suuressa osassa maata, ja olemme seuranneet useita kertoja lumimyräköiden lähestymistä ja iskeytymistä Suomeen. MTV Uutiset selvitti, mistä lukuiset lumisateet ovat johtuneet.

Lumitilanne ehti vähän aikaa olla ihan päälaellaan, kun Etelä-Suomen lumihanget peittosivat Lapin nietokset mittauskisassa.

Vielä eilen etelässä mitattiin lähes 60 sentin hankia aina Hyvinkäällä saakka, kun vuodenajan tavanomainen lumikertymä on 10–30 senttiä.

Lumimäärät ovat aiheuttaneet ongelmia muun muassa postin jakeluun sekä päänvaivaa teiden kunnossapidolle. Myös ainakin omakotitaloasujat ovat tuskailleet hiki hatuissa lumitöissä.

Lapissa sen sijaan lumimäärät ovat olleet tavanomaista pienempiä.

Polaarinen ilmamassa työnsi pohjoisen sateet etelään

Lukuisille lumimyräköille ja lumitilanteelle löytyy selitys: polaaripyörre.

Napa-alueilla noin 50 kilometrin korkeudessa sijaitseva pallonmuotoinen kylmä ilma-alue nimittäin repeytyi ja kylmää ilmaa valui pohjoisesta aivan Etelä-Suomen leveysasteille saakka ja sai sään sekaisin.

– Silloin tällöin siellä korkeudessa käy sillä tavalla, että polaaripyörre hajoaa ja osia pääsee lörpsähtämään lähemmäksi meitä, selittää Forecan meteorologi Joanna Rinne.

"Lörpsähtämisen" seurauksena matalapaineet ovat tuoneet sateita Etelä- ja Keski-Suomessa pohjoisen sijaan.

Lapissa puolestaan on kärvistelty lähes 40 asteen pakkasissa ja kuivassa kelissä.

– Sinne ei ole niitä sateita tullut, joita normaalisti tulee, koska pohjoinen ilmamassa on työntänyt ne sateet etelämmäksi.

Atlantilta virrannut kostea ilma ryöpsäytti reilusti lunta

Runsaat lumisateet puolestaan johtuvat siitä, että Atlantilta virtasi Suomeen reilusti kosteaa ilmaa, joka maa-alueille saapuessaan ryöpsäytti reilusti sateita.

Rannikkoalueilla oman lisämausteensa on tuonut niin sanottu rannikkokonvergenssi, jonka vuoksi lumisadealueita on jämähtänyt rannikkoalueiden ylle.

Meteorologi vertaa tilannetta pyllymäen laskuun.

– Jos me liu’utaan pyllymäkeä alas, niin jäällä se on tosi liukas, mutta karkealla alustalla meno hidastuu. Sama käy ilmalle, että se liukuu merellä helposti, mutta maan päällä sen meno tyssää.

– Käytännössä ilmaan tulee ruuhkaa, ja se lähtee menemään ylöspäin. Meteorologiassa kostea ilma alkaa muodostaa pilviä ja niistä sataa lumi alas. Siksi Helsinginkin yläpuolelle saattaa muodostua runsaampia lumisateita kuin sisämaahan, Rinne selittää.

Säähän pian märkä käänne

Uusimman kuukausiennusteen mukaan runsaisiin lumisateisiin on nyt kuitenkin luvassa muutos, kun Suomeen virtaa vuodenaikaan nähden lauhempaa ilmaa.

– Nyt tilanne alkaa muuttua, ja ainakin osa sateista tulee vetenä. Erityisesti etelässä ja lounaisrannikolla vesi- ja räntäsateen todennäköisyydet ovat suuremmat kuin viime viikkoina.

Muutos tietää silti ikävyyksiä autoilijoille ja jalankulkijoille, sillä öisin lämpötilat ovat edelleen pakkasella, ja märkä loska jäätyy teiden pintaan.

Lapissa puolestaan kireimmät pakkaset alkavat helpottaa.

Lue myös:

    Uusimmat