Näin jo lievä nestehukka vaikuttaa aivoihin: "Mitä huonommin nesteytetty, sitä hölmömpi"
Aiempia tutkimustuloksia summannut meta-analyysi viittaa siihen, että jo pieni nestehukka hidastaa ajatuksenjuoksua. Tutkimuksesta uutisoi esimerkiksi uutistoimisto Reuters.
Videolla vinkit itsensä ja asuntonsa viilentämiseen.
Medicine & Science in Sport & Exercise -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa huomattiin, että jo lievä nestehukka aiheuttaa keskittymiskyvyn herpaantumista ja vaikeuttaa päätöksentekoa.
Lievällä nestehukalla tutkijat tarkoittavat tilannetta, jossa ihmiselimistö menettää nestettä kaksi prosenttia koko kehon painosta – esimerkiksi satakiloisen kohdalla tämä tarkoittaa kahden kilon nestevajetta.
Nestehukka vaikeutti tehtävistä selviytymistä
Tutkimuksessa tehtiin meta-analyysi 33 aiemmalle nestehukkaa tutkineelle tutkimukselle, joihin oli osallistunut yhteensä 413 aikuista.
Osallistujat menettivät nestettä 1–6 prosenttia kehonsa painosta riippuen siitä, liikkuivatko he kuumassa vai eivät, viettivätkö he vain aikaa kuumuudessa tai vähensivätkö he nesteiden juontiaan.
Nestehukka näytti vaikeuttavan erityisesti huomion keskittämistä vaativista tehtävistä selviytymistä sekä hankaloittavan liikkeiden hallintaa ja toiminnanohjausta, eli kykyä hyödyntää muistiin tallennettuja tietoja tavoitteen saavuttaakseen.
Aivot tarvitsevat vettä lihasten tapaan
Tutkimusta tehnyt biologian professori ja fysiologian rehtori Mindy Millard-Stafford kertoo Reutersin mukaan, että jo aiemmin on tiedetty ihmiskehon fyysisen suorituskyvyn heikkenevän lievän nestehukan seurauksena. Nyt tutkijat halusivat tietää, miten nestehukka vaikuttaa aivojen toimintaan.
– Aivan kuten lihassolumme, myös aivosolumme tarvitsevat vettä, Millard-Stafford sanoo.
Vaikka lievällä, kaksi prosenttia kehonpainosta kattavalla nestehukalla ei ollut valtavia vaikutuksia ihmisaivoihin, vaikutukset kasvoivat sitä suuremmiksi, mitä pahempi nestehukka oli.
– Kokonaiskuva on, että mitä huonommin nesteytetty, sitä hölmömpi, Millard-Stafford luonnehtii.
Kohtuus kaikessa
Varsinkin helteiden aikaan ihmisten – erityisesti urheilevien – on syytä kiinnittää huomiota kunnolliseen nesteytykseen.
Liikaa ei tule kuitenkaan juoda, sillä liika vesi kertyy elimistöön, jolloin elimistön nesteet laimenevat ja natriumpitoisuus laskee alle normaalin. Tilasta käytetään nimitystä hyponatremia.
Elimistön nestetasapainoa voi jokainen havainnoida tarkkailemalla virtsansa väriä. Jos virtsa on erittäin kirkasta, vettä on todennäköisesti tullut juotua liikaa. Mikäli virtsa on tummaa, vettä tulisi juoda enemmän.
Lähde: Reuters, Terveyskirjasto
Uusimmat
-
22:38
Ei herkille: Mies koikkelehti pihalla – sitten kuvaan leikkasi aseistautunut UFC-tähti
-
22:36
Ei yhtäkään turvapaikanhakijaa Raja-Joosepin rajanylityspaikalle tiistaina
-
22:35
Sisäministeri Rantanen: Näin Venäjä pyrkii nyt vaikuttamaan – "Jopa kuvia kuolleista ihmisistä itärajalla"
-
22:31
Rangaistuspotku molemmissa päissä – ensimmäiset minuutit täyttä hulinaa San Sirolla
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
21:47
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytyi deittisovellus Tinder – Töllötuomarit: "Aleksi loukkaantui täysin syystä"
-
21:31
Venäjällä närkästyttiin itärajan sulkemisesta – varaulkoministerin mielestä "järjetön" veto
-
21:30
Palestiinalaisjärjestöt vapauttivat lisää panttivankeja Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
21:29
Äitiyspakkauksessa on jatkossa pallo, mutta mikä pallo? Näin kansanedustajat vastasivat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
Lataa lisää