Tunnistatko kuvasta klitoriksen tai emättimen? Naisen anatomia on hukassa naisilta itseltäänkin
Kuvitteletko tuntevasi naisen sukuelinten anatomian? Yllättävän moni nainenkaan ei pysy kartalla, kun eteen lyödään kuva omista rakenteista. Jutustamme voit tarkistaa, kuinka hyvä tietämyksesi on.
Vain noin puolet naisista tunnistaa emättimen naisen sukuelimiä kuvaavasta piirroksesta. Tällainen havainto tehtiin, kun asiaa selvitettiin tuhannelle naiselle tehdyssä kyselyssä Britanniassa viime vuonna. Alle kolmasosa naisista pystyi nimeämään kuusi sukuelintään.
Kaikkein tietämättömimpiä olivat yli 65-vuotiaat naiset. Heidän ikäryhmässään harvempi kuin joka neljäs osasi nimetä naisen anatomian rakenteet oikein.
Sen sijaan miesten anatomiasta 70 prosenttia vastaajista tunnisti paikkansa pitävästi esinahkan, peniksen ja kivekset.
Samassa kyselyssä paljastui, että yksi seitsemästä naisesta ei kyennyt nimeämään yhtäkään gynekologista syöpää, joihin kuuluu munasarjasyöpä, kohdunrungon syöpä, kohdunkaulan syöpä, emätinsyöpä, ulkosynnyttimien syöpä (vulvan syöpä) ja istukkasyöpä. Suomessa gynekologisiin syöpiin sairastuu joka vuosi noin 1 600 naista.
Kyselyn toteuttaneessa, gynekologista syöpätutkimusta rahoittavassa Eve Appeal -hyväntekeväisyysjärjestössä tuloksia pidettiin erittäin huolestuttavina: jos naisvartalon perusasioistakin ollaan näin tietämättömiä, kuinka pihalla ollaan vakavammista sairauksista ja niiden oireista? Entä uskalletaanko kuukautisista, välivuodoista ja muista kehossa tapahtuvista muutoksista puhua avoimesti? Ymmärtävätkö naiset, mitä kehossa tapahtuu murrosiän kynnyksellä, seksielämän alkaessa, äidiksi tullessa tai vaihdevuosien käynnistyessä, vai onko koko anatomiamme ja näistä asioista puhuminen tabu?
– Kehotyytyväisyys on tärkeää, mutta kehotietoisuus on aivan elintärkeää, ja meidän tutkimuksemme on osoittanut, että naiset eivät erota vaginaa vulvasta, järjestön toimitusjohtaja Athena Lamnisos on todennut.
Testaa tietämyksesi
Alla olevissa kuvissa esitellään naisen anatomiaa. Liu'uttamalla kuvaa näet sen ilman tekstejä ja teksteillä. Testaa ensin tietämystäsi katsomalla kuvia ilman tekstejä.
Osaatko nimetä ylemmästä kuvasta klitoriksen, klitoriksen hupun, sisemmät ja ulommat häpyhuulet, emättimen aukon, immenkalvon, välilihan, virtsaputken suun ja peräaukon?
Entä alemmasta emättimen, emättimen limakalvon, kohdunkaulan, kohtuontelon, kohtulihaksen, munanjohtimen, munasarjat ja munarakkulat?
Vastaukset löydät jutun lopussa olevan videon alta!
Ulkoiset sukuelimet
Sisäiset sukuelimet
Vähäpätöiset oireet herättivät – usein munasarjasyöpä löydetään liian myöhään
Munasarjasyövän sairastanut Kirsi Valasti kertoi kokemuksistaan Hyvää Elämää -lähetyksessä huhtikuussa 2017.
Mukana ollut professori ja ylilääkäri Ulla Puistola toteaa Kirsin olevan yksi onnekkaista, sillä yleensä munasarjasyöpä ei oireile ennen kuin on liian myöhäistä.
Vastaukset nimeämistehtävään!
Ulkoiset sukuelimet:
Sisäiset sukuelimet:
Lähteinä käytetty: Independent.co.uk, Psshp.fi
Uusimmat
-
21:20
MTV seuraa: Leijonat Tshekin kimpussa MM-jäällä – Prahan areena mylvii
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:09
Espoossa suuri tulipalo koululla - pelastuslaitos suosittelee sulkemaan ikkunat
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
20:48
Oliver Helander kovassa iskussa – paiskasi reilusti yli 80 metriä
-
20:28
Kalle Rovanperä kärkipaikalta lauantaipäivään! Voitosta huima sekuntitaistelu – näin Portugalin MM-rallin perjantai eteni
-
20:15
Japanissa jouduttu vetämään myynnistä jättimäärät "rottaleipää"
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
Lataa lisää