Tunnistatko itsesi? Nämä ovat yleisimmät maneerit esiintyessä
Onko sinunkin vaikea löytää käsille paikkaa, kun pitäisi esiintyä? Kehonkielen valmentaja Niina Sainius kertoo, mitkä ovat ihmisten yleisimmät maneerit esiintyessä.
Maneerilla tarkoitetaan kaavamaista toimintatapaa, joka toistuu usein.
– Konkreettinen ja tyypillinen maneeri, jonka valtaosa ihmisistä tekee esiintyessä, on käsien "lukittaminen". Ne laitetaan joko selän taakse tai taskuihin, tai otetaan kynä käteen, Niina Sainius sanoo.
Tällä tavalla suuri osa viestintäpotentiaalista häviää.
– Ihminen alkaa jököttää ja pönöttää. Vaikka jotenkuten tiedettäisiin, kuinka puhutaan ja seistään, kädet tuntuvat olevan aina liikaa.
Kiikkumisia, rapsutteluja, pönötystä
Pinttynyt tapa saattaa johtua vääränlaisesta palautteesta.
– Monet kursseilleni tulevat ihmiset kertovat, että esiintymisen ammattilaiset ovat kieltäneet heitä käyttämästä käsiään. Se on mielestäni ihmeellistä. Miksi ihmeessä niitä ei muka saisi käyttää?
– Minä ainakin nautin siitä, kun ihmisen puhe vahvistuu, energia lisääntyy ja kehon toiminta luonnollistuu, kun hän käyttää sekä jalkojaan että käsiään. Julkisuudessa esiintyvät ihmiset hyödyntävät aina loistavasti koko vartaloaan.
Maneereiksi vakiintuneita kiikkumisia ja rapsutteluja Sainius kehottaa välttämään.
– Eräs paha maneeri on myös pönöttäminen vain yhdessä kohtaa lavaa. Harva uskaltaa hyödyntää koko käytössä olevaa tilaa, vaikka oikeasti reviiri pitäisi ottaa kunnolla haltuun.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com, Hannes Paananen
Uusimmat
-
23:29
Virolta selkeä viesti Venäjälle – maa on valmis voimakkaisiin toimiin tarvittaessa
-
23:28
Tuhoisa puoliaika: hattutemppu entistä seuraa vastaan 34 minuutissa
-
23:21
14 panttivankia luovutettu Punaiselle Ristille – joukossa israelilaisia ja thaimaalaisia – MTV seuraa sotaa
-
23:09
Daniel Mäkiaho ja Jens Lööke hattutemppujuhlissa – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
23:00
Jälleen uusi takaisku Vapauspuolueelle Hollannin hallitusneuvotteluissa
-
22:54
Lääkäri kysyi Ruotsin ennätysurheilijalta erektiosta – nuoren miehen vastaus oli karu
-
22:51
Real Madridin englantilainen supertähti jatkoi historiallisia urotekojaan
-
22:47
Amsterdam haluaa eroon öykkärituristeista
-
22:19
Tomia, 31, vastaan vedettiin veitset – urheilijalle jäi vain yksi vaihtoehto: "Tekivät hyvin selväksi, että tappaisivat minut"
-
22:05
Mäkiaho iski hattutempun HIFK:n verkkoon – muisteluissa esiin nousi Frank Moberg
-
22:00
Kärppien NHL-vahvistus ihmetteli tuomareita – sanoi suorat sanat debyytistään: "En aio valehdella"
-
21:43
Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
-
21:35
Helikopterionnettomuudessa kuolleen Kobe Bryantin vaimo jakoi koskettavan kuvan ensitapaamisesta
-
21:33
Uusi väite Corey Perryn tapauksesta
-
21:28
SM-liigaottelussa dramaattinen loppu: tasoitus 59.59 – samalle miehelle hattutemppu jatkoajalla!
-
21:27
Poliisi otti kiinni 13 mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla: "Miksi Ukrainalle saa osoittaa tukea, mutta ei palestiinalaisille?"
-
21:21
Kaksi alakouluikäistä poikaa kateissa Helsingin Pitäjänmäessä – poliisi kaipaa havaintoja
-
21:16
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:11
Rankka teos oman suvun varjoista toi Sirpa Kähköselle Finlandia-palkinnon – "En kirjoita terapiaa, kirjoitan anteeksiantoa"
-
21:05
Itäraja sulkeutui kokonaan – Raja-Joosepin kaistat tukitaan betoniesteillä
-
Lataa lisää