Tunnetko olosi nyt vanhaksi? Vanhimmat millenniaalit täyttävät tänä vuonna pyöreitä
Ikinuoret millenniaalit alkavatkin jo täyttää 40 vuotta.
1980-luvun alun ja 1990-luvun puolenvälin välissä syntyneiden millenniaalien ja heitä seuranneen Z-sukupolven välillä on viime aikoina nähty jos jonkinmoista kiistaa. Nuorempi sukupolvi on jo ehtinyt tyrmätä itkunauruemojin käytön, pillifarkut sekä sivujakauksen – eikä Z-sukupolvi edes tiedä, mitä tarkoittaa CD:n polttaminen.
Nyt millenniaaleille – vuosien 1981 ja 1996 välissä syntyneille – sataa kylmää kyytiä ja olo voi tuntua entistä vanhemmalta: vanhimmat millenniaalit täyttävät tänä vuonna nimittäin jo 40 vuotta, kertoo Independent. Asian nosti ensimmäisenä esiin CNBC, joka julkaisi artikkelin keski-ikäisistä millenniaaleista.
CNBC:n artikkelissa huomautetaan, että millenniaaleja pidetään ikinuorina, naimattomina ja taloudellisesti vastuuttomina ikuisina vuokralaisina. Neljänkympin ikään ehtineet millenniaalit kumoavat kuitenkin tämän stereotypian. CNBC:n kyselyn mukaan jopa 59 prosenttia vanhemmista, vuosina 1981–1988 syntyneistä amerikkalaismillenniaaleista on jo kodinomistajia.
"Kuinka se on mahdollista?"
Millenniaalinen keski-ikäistyminen aiheutti luonnollisesti kauhistelua sosiaalisessa mediassa.
– Tämä on vihapuhetta, twiittasi eräs artikkelista närkästynyt.
– Tämä saa minut tuntemaan oloni niin vanhaksi, kun millenniaalit täyttävät 40, valitteli toinen.
– Onko todella totta, että ensimmäiset millenniaalit täyttävät 40 vuotta tänä vuonna? Kuinka se on mahdollista? ihmetteli yksi uutisen kuullut.
Vaikka vanhimmat millenniaalit täyttävät tänä vuonna pyöreitä, sukupolven toisessa päässä olevat nuoremmat ovat vasta 25 vuoden korvilla.
– Näin juuri artikkelin 40 vuotta täyttävistä millenniaaleista. Olen teknisesti ottaen aivan asteikon päässä, enkä ole edes 25-vuotias vielä. Minusta tuntuu, että tässä on merkittävä ero elämänkokemuksessa. Joka tapauksessa, en samaistu 40 vuotta täyttämiseen. Vielä, hahah, irvaili eräs nuori millenniaali.
Lähteet:CNBC, Independent,Unilad
Uusimmat
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
06:35
Kriitikko Arttu Seppänen PMMP:n porua herättäneistä festarikeikoista: "Tällä lailla konserttibisnes nykyään toimii"
-
06:34
Venäjän hyökkäysoperaatio Kupjanskin suunnalla hidastunut – MTV seuraa sotaa
-
06:31
Oletko tullut ajatelleeksi? Tässä tapauksessa autoilija saa ajaa päin punaisia – "Osa tietää, osa ei"
-
06:28
Katleena Kortesuon tiedot varastettiin – "Joudun lopun elämäni maksamaan omaehtoisesta luottokiellosta"
-
06:17
Yritysjohtaja vainosi eläkeläisnaapureitaan: Parkkeerasi poikittain pihatielle, tunkeutui tontille ja vihjaili lehdessä laittomuuksista
-
06:13
Kaja Kallas tänään Suomessa – kaksi kolmasosaa virolaisista haluaa hänen eroavan
-
06:10
Yli 2 500 Eurooppaan yrittänyttä kuollut tänä vuonna Välimerellä
-
06:02
Argentiinassa tuhannet naiset marssivat puolustaen aborttioikeutta
-
Lataa lisää